MM-RallyTeam
29.-30.1.2010 Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
Jälleen oli vuosi vaihtunut ja uusi kilpailukausi MM-Rallyteamilla oli alkamassa. Aiemmista vuosista poiketen MM-rallyteam ei asettanut kaudelle suurempia suunnitelmia, niinpä SM-sarja ei ole kauden päätavoite. Tulemme kyllä ajamaan SM-sarjassa yksittäisiä kilpailuja ja mahdollisesti joitain kisoja ulkomailla kauden aikana!
Rovaniemen Arctic Lapland Rallyyn lähdettiin hyvillä mielin. Hondalla oli ajettu paljon testiä ja alustaa oli säädetty paremmaksi, josta suuri Kiitos kuuluu JMS-Tecnicin Juho Moisiolle. Nuotitus sujui ilman suurempia ongelmia ja urakkaa helpotti huomattavasti se, että reitti oli täysin sama kuin vuosi sitten, joten vanhat nuotit vain”päiviteltiin” kuntoon. Kisa alkoi perjantaina kuudella pätkällä ja jatkui lauantaina myös kuudella ek:lla, jonka jälkeen voittajat olivat selvillä. Kilpailu alkoi teamin osalta kohtalaisesti, oltuamme kahden ek:n jälkeen kolmantena n.23 sekuntia kisan johtajaa, Kalle Pinomäkeä perässa, toisena oli tässä vaiheessa Vesa Hirvonen, josta Mänty&Kivilahti olivat n.sekunnin jäljessä! Huollosta team lähti taistelutahtoa täynnä seuraaville kolmelle pätkälle! Ajo sujuikin siellä hienosti ja pari nousi toisiksi ohi Hirvosen ek3:sen jälkeen. Nelonen sujui ajollisesti ihan hvin, mutta sieltä ei saanut kukaan aikoja, koska tulospalvelussa oli ongelmia, joten ek:lla 5, joka oli lähes 30km pitkä ek, koitti pari vielä kuroa Pinomäen johtoa kiinni! Pätkä tulikin hienosti, kunnes n.5km ennen maalia alkoi vaihdelaatikosta kuulumaan ikävää meteliä! Nelos-vaihteen rattaasta irtosi hampaita ja jouduimme hidastamaan vauhtia, koska pelkäsimme, että vaihteisto menee täysin jumiin yllättäen ja ajaudumme ulos tieltä. Pääsimme pätkän maaliin, mutta n.2 minuuttia kärkeä hitaampana. Mänty & Kivilahti joutuivat valitettavasti täyttämään keskeytysilmoituksen!
21.2.2010 Lop-Rallispecial, Lapua
Vaihteisto oli saatu kuntoon Tunturi rallin jälkeen, joten MM-rallyteam päätti osallistua Lapuan Länsikylässa ajettavaan neljän ek:n mittaiseen pikku-ralliin! Kilpailu toimi samalla hyvänä testinä tulevaan Joensuun SM-ralliin, joka ajetaan maaliskuun alussa. Kylmä keli, sekä liukas reitti pitivät jännityksen yllä loppuun asti. Ralli meni teamiltä hyvin, vaikka renkaat joilla ajoimme, eivät olleet parhaat mahdolliset lumiselle kelille. Silti Mänty & Kivilahti onnistuivat voittamaan oman luokkansa ja samalla yleiskilpailu sijoitus oli kuudes muutamasta liki tilanteesta huolimatta! Nyt MM-rallyteam tekee autoon muutamia pikku juttuja ennen Joensuun kisaa, jotta saisimme siitä vielä nopeamman ja voisimme taistella tosissamme etuveto-luokan voitosta. JH