Nelivetoisten SM1-luokan pistejohdossa Mikkelin SM-rallin jälkeen jatkava Mitsubishin Kosti Katajamäki ei ole huolissaan, vaikka tiimikaveri Juha Salo kipusi Etelä-Savon teillä jo pisteen päähän. Omaan ajoonsa Katajamäki ei tosin ollut tyytyväinen: ehjä ajosuoritus jäi haaveeksi kun omat ajovirheet suistivat kahdesti hankeen.

Kosti Katajamäki:
Joensuussa ajettavasta Hartikainen SM Itärallista Katajamäki hakee hyviä lähtöasemia kesän ratkaisukisoihin.

– Otan tietoisen riskin ja ajan Joensuun ennakkotestin vasta paikanpäällä nuotituksen jälkeen perjantai-iltana. Tässä viikolla on Etelä-Pohjanmaalla ollut koko ajan suojakeliä ja kun viikonlopuksi on luvattu pakkasta niin en nähnyt lumisohjossa testaamisessa ideaa.

– Joensuussa mennään taas kovaa. Vuosi sitten Itä-Suomen teillä vauhtia oli jopa enemmän kuin Mikkelissä. Joensuun alueen tiet vaativat hyvän nuotin, koska kovavauhtisia ylityksiä löytyy reitiltä paljon. Voitosta ajetaan ja ajamalla ansaittu voitto lämmittäisi erityisesti mieltä.

Katajamäki lähtee lauantaina avaamaan reittiä ensimmäisenä autokuntana.
– Ensimmäisenä autona tiellä ei talvella ole haitaksi niin paljon kuin kesällä. Yritetään nyt ajaa sellainen järkevä kisa, välttää yliyrittämistä ja ajaa nuotin mukaan. Jos nuotista lähtee vauhtia nostamaan niin se tie ei vain riitä. Se kokeiltiin jo Mikkelissä, Katajamäki muistuttaa.

Juha Salo:
Tiimikaveri Juha Salo on keräsi Mikkelistä toisen kerran tällä kaudella täyden SM-pistepotin, jonka ansiosta karkkilalainen nousi yhden pisteen päähän Katajamäestä. Joensuussa Salo aikoo jatkaa maksimipisteiden keräämistä.

– Vain voitosta ajetaan. Meillä ei muuta tavoitetta tai taktiikkaa voikaan olla, Salo muistuttaa.

Salo on ajanut Mitsubishillaan jo omat viimeistelytestinsä ja kaikki on siten kaluston suhteen kunnossa. Hän sanoo, että Joensuun alueen tiestö haastaa kuljettajat: kaasua pumppaamalla ja arpomalla ei tulevassa kisassa pärjää.

– Säädimme testeissä hieman iskunvaimennusta ja auto tuntui todella hyvältä. Joensuun starttia odotan innolla. Itä-Suomessa on perinteisesti hienot ja paljon korkeuseroja sisältävät tiet, ja kun lauantaiksi luvattiin vielä auringonpaistetta ja kymmenen astetta pakkasta niin hieno talviralli on tulossa.

Karkkilalainen myös muistuttaa, että taktikointeihin ei Joensuussa ole tarvetta.

– Kesällä ensimmäisenä autona reitillä ei ole se paras paikka ajaa, mutta se ei myöskään Suomessa ole ylitsepääsemätön ongelma. Kun tässä ollaan vielä takaa-ajajina niin jo senkin puolesta taktikointeihin ei ole tarvetta. Painetaan kaasu pohjaan ja tavoitellaan sitä kärkipaikkaa. Tulevana kesänä on sitten vielä kolme hyvää rallia jäljellä, joissa tämänvuotinen sarja on mahdollisuus ratkaista, Salo muistuttaa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste