Joensuussa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joista kuljettajien päivätyölle kertyy mittaa liki 116 kisakilometriä. Joensuun tiestöstä löytyy Mikkelin tapaan vaativaa vääntöä, jossa Salo viihtyy. Tulevaa rallia varten autoon on haettu uusia säätöjä, jotta kuljettaja sekä kartanlukija Mika Stenberg saisivat nipistettyä erikoiskoeajoista vielä tärkeitä sekunnin kymmenyksiä. Vaikka kaksikon vauhti Mikkelissä oli voitokasta, auto ei istunut tiehen aivan karkkilalaisten haluamalla tavalla.
– Ongelmiin, mitä Mikkelissä oli varsinkin pienemmällä tiellä, on löydetty lääkkeet. Kaiken viilailun ja säätelyn jälkeen olen luottavainen. Testeissä auto tuntui hyvältä, Salo kertoo.

Salo starttaa reitille pistetilanteen mukaisessa järjestyksessä lähtöpaikalla 2. Joensuun ralli on Salolle myös juhlaralli, sillä Mitsubishi Lancer Evo X -auto juhlii yksivuotissynttäreitään. Tuorein kehitysversio kulki tasan vuosi sitten Salon käsittelyssä kertaalleen pohja-aikaan.
– Eiköhän pohja-aikoja tule lauantaina monta lisää, Juha naurahtaa.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
Saloracing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste