Hellmanit hallitsivat jo viime vuonna Trophy-luokan tapahtumia Teijo-Talo -rallissa takomalla A-ryhmään rakennetulla VW Polollaan pohjat kaikille kuudelle erikoiskokeelle. Kisan alkuvaiheessa mätkäisty minuutin aikasakko pudotti heidät kuitenkin luokkakakkoseksi 9,5 sekunnin erolla voittajaan.
– On mukavaa päästä avaamaan kesäkausi kotikulmilla ja kyllähän sitä lähdetään tietenkin aina voitosta ajamaan, kun kypärät pistetään päähän. Luvassa on todellista kilvanajoa ja tiukkaa taistelua, sillä luokassa on mukana tällä kertaa 19 autoa. Hieno homma, huikkaa Hellman.
Hellmanien työnjako säilyy Salon seudun nopeilla sorateillä samana kuin viime kerrallakin: isä hoitaa ajohommat ja poikaa ammentaa oppia kakkoskuljettajan pestillä.
Uusia erikoiskokeita?
Top Ten Rally Teamin pajalla on pidetty hellää huolta harmaasta Polo 1,4 16V:stä.
– Auto on läpikäyty yhden talvella ajetun kisan jälkeen ja sitä on pyritty parantelemaan resurssien mukaan. Alustapuolelle on tehty pieniä muutoksia ja lauantaina on mielenkiintoista todeta tositoimissa niiden vaikutukset, toteaa aktiiviurallaan kaksi Suomen mestaruutta sivaltanut Hellman.
Ralli käynnistyy lauantaina klo 11.01 Perniössä sijaitsevan Teijo-Talo Oy:n edustalta ja siinä vetäistään kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 60 kilometriä. Tiivistempoisen ja yleisöystävällisen rallin reitin kokonaispituus on 180 kilometriä.
– Sellaisia huhuja on ollut liikkeellä, että kisassa olisi mukana uusia pätkiä viime vuoteen verrattuna, eli hereillä pitää olla tältäkin osin. No, tämä on niin sanottu pimeä ralli ja sen mukaan mennään, Hellman viittaa hänelle mahdollisesti vieraampien erikoiskokeiden suuntaan.
Hellmanilla ja Järvellä juhlavuosi
Top Tean Rally Teamin kisaohjelma hakee tämän kauden osalta vielä lopullista muotoaan.
Odotettavissa on kuitenkin varsin mielenkiintoisia uutisia, sillä Hellman, 47, viettää yhdessä takavuosien tutun kartanlukijansa Tapio Järven kanssa 25-vuotistaiteilijajuhlia ralliautoilun kiehtovassa maailmassa. Salolaiskaksikon sähäkät seikkailut ovat ulottuneet aikoinaan aina legendaarisen Monte Carlo-rallin serpentiineille asti.
– Katsotaan tuota kuviota sitten vähän myöhemmin. Alustava lähtökohta on se, että Top Ten Rally Teamin ohjelmaan lukeutuu syyspainotteisesti 6-8 kilpailua, joista Kallen on tarkoitus ajaa osa, vinkkaa Juha Hellman.