Koko aamupäivän ilmojen haltija tiputteli vettä taivaalta. Välillä oikein reilusti, välillä vähemmän. Ei lämpötilakaan tainnut kovin helteinen enää olla. Ensimmäiselle kierrokselle suurin osa (joilla renkaita oli) kilpailijoista starttasi reilusti kuvioidun sadekelin renkain. Myös tiimissä kuviopyörät kaivettiin Coltin alle ja vakaajat, iskarinsäädöt ja ahtopaine aseteltiin täysin sadekeliä varten.

Itse ajossa auto tuntui käyttäytyvän ihan mukavasti, vaikka ajo tuntui varovaiselle. Sellaiset 100 metriä ennen maalia yllättäen sammui ja maaliviivalle saavuttiin huimaa 20 km/h vauhtia. Viimein saatiin hinaamalla tai siis kun saatiin joku ulkopuolinen pakettiautolla hinaamaan vehkeet varikolle. Varikolla päästiin tietokoneella tutkimaan antureita ja datatietoja. Tietokoneen ja yleismittarin avustuksella vika paikallistettiin kampiakselin asennontunnistimeen!!! Ei signaalia ei sytytysvirtaa moottorille. Tällaista osaa ei tietenkään ole (kenelläkään) mukana, joten vehkeet voitiin pakata kotimatkaa varten.

Matkalla tutkittiin lisädataa ja lopun 100 metriin matkaa meni datan mukaan ~9,5 sekuntia eli jokainen voi päätellä miten hiljaa tultiin. ns nopeimmat olisivat tulleet ko. matkan juoksemalla ohi. Kun esim. ensimmäisen kierroksen toiseen sijaan matkaa jäi 5 sekuntia niin voi prk…. jääköön sanomatta. Ei muuten harmita yhtään.

Ainoat lämpimät tunnelmat Nurmijärvellä irtosi lauantai-iltana huoltoauton saunassa. Lottoa ei ainakaan kannata tehdä sen verran unohduksiin onnetar on savon kilpaporukat jättänyt. Tiimiltä suuren suuret onnittelut kisan voitosta Keski-Korsun Pekalle!

ps. Seuraavaksi tiimin kalusto nähtäneen kesäkuussa Lapinlahden asfalttisprintissä, jossa päästään kokeilemaan joko saataisin loppuosan suoralla 200 km/h rikki.

Tiedotus / Kosunen Racing
Seppo Vatanen
puh 044 -573 8559
email: tiedotus[ät]kosunenracing.com
web: www.kosunenracing.com

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste