Aamulla ajetun sarjan viidennessä osakilpailussa tiukan taistelun Porchella ajanutta ja viidenneksi sijoittunutta suomalaiskaksikkoa, Petri Lappalaista ja Markus Palttalaa vastaan ajanut Eskelinen ja Nygaard kärsi kilpailun loppumetreillä tapahtuneen hammastangon rikkoontumisen. Kilpailulähtöjen välissä saksalaisella Fischer Racingillä riitti puuhasteltavaa ja auton remontti valmistui viimeisellä mahdollisella minuutilla ennen toisen kilpailulähdön alkua. Silti ratti jäi vinoon, joka huomattavasti vaikeutti kilpailemista.
Nygaard ajoi jälleen erinomaisen suorituksen tuoden 32 minuutin ajon jälkeen auton Mikolle, joka puolusti Nygaardin saavuttamaa viidettä sijaa aina kilpailun viimeisille kierroksille saakka. Hallitseva rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari joutui kuitenkin nöyrtymään kahden sijan verran kanssakilpailijoiden leikkiessä upporikasta ja rutiköyhää. Mikko ei halunnut riskeerata hyvää suoritusta vaan tiukan taistelun jälkeen tyytyi seitsemänteen sijaan ja sen tuomiin EM-pisteisiin.
– Kun otetaan huomioon hieman penkin alle menneet aika-ajot (16. ja 12. lähtöruutu), voidaan EM-osakilpailujen kuudetta ja seitsemättä sijaa pitää erinomaisena tuloksena. Lisäksi oma virheetön suoritus Jaraman vuoristoratamaisella radalla on itseluottamukselleni kova juttu, Eskelinen kertoo.
– Tallitoverini sekä ennen kaikkea koko tiimini teki jälleen fantastista työtä, joka palkittiin 13 EM-pisteen veroisesti. Sarjan yhteispisteissä olen nyt tasapisteissä toisten suomalaisten, Petri Lappalaisen ja Markus Palttaalan kanssa. Se tarkoittaa sitä, että loppukaudesta tulee huippujännittävä kun katsotaan kuka meistä on kovin sinivalkoinen kisakuski, tuttu pilke silmäkulmassa kilpallut herrasmies jatkaa.
Kuudennen osakilpailun voittoon ajoi Csaba Walter saksalaisen kaunottaren, Claudia Huertgenin kanssa. EM-sarjan seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan jo kahden viikon päästä Ranskan Paul Richardin radalla.
– Kilpailujen jälkeisessä tiimipalaverissa totesimme vauhtimme valtavasti kehittyneen sitten sarjan avauskilpailun ja nyt tunnen olevani sinut Ford GT rata-automme kanssa, Eskelinen kertoo.
– Kesäloma taitaa tänä vuonna jäädä kokonaan väliin, koska valmistautuminen EM-sarjan seuraaviin osakilpailuihin on jo aloitettu. Heinäkuun ensimmäisen kilpailuviikonlopun jälkeen välittömästi alkaa sorateiden Grand Prixin eli Suomen MM-rallin kuviot. Kiireisestä kilpailukaudesta 2010 jää lapsenlapsille huimasti kerrottavaa, Eskelinen mietiskelee.
Lopputulokset 20.6.2010: FIA EM-sarjan 5. osakilpailu, Jarama
1. Bernd Herndlhofer & Kenneth Heyer, Audi R8 LMS, 1:00:47,289
2. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, Corvette Z06R GT3, +2.162sek
3. Giacomo Petrobelli & Diego Alessi, Ferrari 430 Scuderia, +5,549sek
4. Sean Paul Breslin & Christer Jons, Audi R8 LMS, +6.261sek
5. Petri Lappalainen & Markus Palttala, Porsche 911, +20.456sek
6. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +21.809sek
Lopputulokset 20.6.2010: FIA EM-sarjan 6. osakilpailu, Jarama
1. Csaba Walter & Claudia Huertgen, BMW Z4, 1:01:07.694
2. Paul van Splunteren & Marco Holzer, Porsche 911 GT3 R, +21.984sek
3. Stephane Lemeret & Greg Franchi, Audi R8 LMS, +37.050sek
4. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, Corvette Z06R GT3, +37.495sek
5. Joseph Osborne & Gilles Vannelet, Porsche 911 GT3 R, +46.828sek
6. Petri Lappalainen & Markus Palttala, Porsche 911, +49.011sek
7. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +50.486sek
FIA GT3 EM-sarjatilanne 6/12 osakilpailua:
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, 88 pistettä
2. Philip Geipel, 57 pistettä
3. Mike Parisy & Joakim Lambotte, 51 pistettä
—
14. Mikko Eskelinen, 22 pistettä
Lähde: www.mikkoeskelinen.com.