Belgian asfalttiteille suomalaiskaksikko saa alleen Skodan uusimman kehitysversion Fabia S2000 –ralliautosta, jonka leveys on kasvatettu FIA:n S2000-sääntöjen sallimaan 1820 mm maksimileveyteen.
– Auto on 20 mm aiempaa leveämpi ja autossa on uusi etupuskuri, mutta nämä muutokset eivät ole suuria. Ehkäpä auto on nyt hieman vakaampi ajettava kuin ennen, mutta mistään 0,1 sekuntia kilometrillä parannuksesta ei ole kyse, Hänninen kertoo.
Belgiassa rallin IRC-sarja saavuttaa kauden puolivälin. Vuosi sitten suomalaiskuljettaja ajoi kisassa viidenneksi. Tänä vuonna tavoite on asetettu korkeammalle.
– Palkintopallisija on tavoitteena. Mitään menestymisen pakkoa meillä ei ole, sillä sarjan yhteispisteisiin lasketaan seitsemän parasta tulosta kahdestatoista, ja meillä on jo viisi palkintopallitulosta taskussa, joten yritetään pysyä podiumilla myös Belgiassakin.
– Ypres-rallin asfalttitiet poikkeavat täysin esimerkiksi Espanjan Kanarialla ajetusta kisasta. Täällä leikataan mutkia paljon ja teillä on lukuisia risteyksiä. Myös rengasrikon vaara on koko ajan olemassa. Viime vuonna rallissa nähtiin paljon tapahtumia ja uskon, että niitä nähdään myös tänä vuonna, Hänninen ennustaa.
Ypres-rallissa ajetaan kaikkiaan 19 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 293,62 km. Rallin aikataulu on normaalista poikkeava; kilpailu käynnistyy perjantaina juhannusaattona vasta klo 18.30 ja avauspäivä päättyy juhannusyönä klo 2.05 Suomen aikaa. Lauantaina aloitetaan niinkin myöhään kuin klo 12.13 ja ralli päättyy myöhään lauantai-iltana klo 23.40 Suomen aikaa.
Teksti: Marko Mäkinen