Debyyttivuottaan huippukovassa ratasarjassa ajava Eskelinen tanskalaisen tallitoverinsa Christoffer Nygaardin kanssa starttasivat kilpailuun kymmenestä lähtöruudusta. Saksalaisen Fischer Racingin kilpailukalustolla ajaneet skandinaavit olivat värikkäiden vaiheiden jälkeen jopa kiinni palkintokorokesijassa, mutta hajonneen konepellin sokan ja sen seurauksena irtoamaisillaan olleen konepellin myötä olivat pakotettuja löysäämään vauhtia ja päätymään tunnin mittaisen kilpailun seitsemännelle sijalle.
Tuskaisen paahtavassa säässä ajetussa kilpailussa Eskelinen sai hyvän startin ja ohitti kolme kanssakilpailijaansa. Kuitenkin avauskierroksella sattuneen joukkokolarin seurauksena seuraavat viisi kierrosta vierähti turva-auton perässä ja kun kilpailu pääsi jatkumaan, sortui Eskelinen ainoaan ajovirheeseensä – Yhden nopean mutkan jarrutus venähti pitkäksi jolloin kolme kilpailijaa pääsi ohittamaan hallitsevan kaksinkertaisen Suomenmestarin. Noin 30 minuutin ajon jälkeen Eskelinen toi kilpurin Nygaardille sijalla 10.
Ruorin Eskeliseltä saanut tanskalainen rataässä teki jälleen, tavaramerkkinsä tapaan, huippukovan suorituksen ja oli parhaimmillaan jopa palkintokorokesijassa kiinni kunnes konepellin toinen kiinnike hajosi ja konepelti alkoi irtoamaan sekä siten peittämään näkyvyyttä. Nygaard tiesi, että suuri ilmanvastus olisi irroittanut konepellin kokonaan ja oli täten pakotettu löysäämaan vauhtiaan. Maalilipulle tanskalainen toi Fischer Racingin Ford GT kilpurin seitsemännellä sijalla, vain 32,731 sekuntia kilpailun voittanutta
hitaampana.
Eskelinen hyräili tyytyväisyyttään ajettuaan kansainvälisen autourheilu-uransa parhaimman aika-ajon sekä yhden maukkaimmista kilpailusuorituksistaan.
– Aika-ajoissa kiersin huippunopean ja todella vaativan 5,8 kilometrin radan 2,8 sekuntia paalupaikalle ajanutta ja myös koko kilpailun voittanutta Daniel Keilwitzia hitaammin. Se kertoo, että aikaisempiin aika-ajoihin verrattuna olen saanut juonesta kiinni ja pienennettyä aikaeroa kolmatta ja jopa neljättä vuotta samaa sarjaa ja ratoja tahkonneisiin kanssakilpailijoihini nähden, Eskelinen iloitsee.
– Konepellin sokan hajoaminen oli harmillinen juttu, mutta tekniset asiat ovat osa lajin luonnetta. Lisäksi valtava kuumuus kilpurin ilmastoimattomassa ohjaamossa oli läkähdyttävä kokemus, joka tulee huomenna jatkumaan kun edessä on sarjan kahdeksas osakilpailu. Nygaard aloittaa kilpailun kymmennestä lähtöruudusta ja minun rooliksi jää puolustaa hänen saavuttamaansa sijaa. Toivotaan, että pistepussi kasvaa myös huomisessa kilpailulähdössä, neljän viikon päästä ralliautoilun MM-sarjan debyytin Suomen MM-rallissa ajava Eskelinen pohtii.
Lopputulokset 3.7.2010 – FIA GT3 EM-sarjan 7. osakilpailu, Paul Richard, Ranska
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, Corvette Z06R GT3, 1:01:12.220
2. Joakim Lambotte & Mike Parisy, Corvette Z06R GT3, +6.652sek
3. Gilles Vannelet & Antoine Leclerc, Porsche 911 GT3 R, +19.092sek
—
7. Mikko Eskelinen & Nygaard, Ford GT, +32,731sek
FIA GT3 EM-sarjatilanne 7/12 osakilpailua:
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, 113 pistettä
2. Mike Parisy & Joakim Lambotte, 69 pistettä
3. Philip Geipel, 57 pistettä
—
13. Mikko Eskelinen, 28 pistettä
Lähde: www.mikkoeskelinen.com.