– Ajo sujui ihan hyvin. Ei se asvaltti mikään mörkö ole. Kun keskittyy koko ajan ja muistaa määrätyt ajoniksit, niin kyllä sekin onnistuu. Harmi että ihan lopussa tuli ajovirhe, ja kisa jäi kesken. Jarrutus risteykseen jäi vähän myöhään, ja auto liukui vastapenkkaan. Etukulmaan tuli sen verran vaurioita, ettei matkaa voinut jatkaa. Tuommoinen oma ajovirhe vähän sapettaa. En vain sumussa nähnyt risteystä, ja se tuli vähän silmille, Pajunen raportoi.
Pajunen ja kartanlukija Janne Perälä ovat hallinneet brittisarjassa omaa R1-luokkaansa mielinmäärin. Kaksikko on voittanut aiemmat kolme osakilpailua ylivoimaisesti. Tosin kilpakumppaneiden määrä on ollut vähäinen, ja yhdessä osakilpailussa Pajunen oli ylipäänsä ainoa luokan maalintulijakin. Muutaman kerran Pajunen on paukutellut erikoiskokeen kokonaistuloksissa kympin kärkeen, ja jättänyt lähes vakiokuntoisella 1600-Suzukillaan säännönmukaisesti tehokkaampia autoja taakseen.
– Tuon auton kun saa vauhtiin, niin sen jälkeen ei parane paljon jarrutella. Nytkin kuivalla asvaltilla jäätiin tuloksissa kauas kärjestä, mutta kun alkoi sataa ja olla sumua, niin pääsin paljon lähemmäs kärkeä. Olosuhteet tasoittavat autojen eroa, Pajunen korosti.
Mansaarella ajetun kauden neljännen osakilpailun voittoon ajoi Keith Cronin. Pajusen kausi jatkuu brittisarjan merkeissä elokuussa Pohjois-Irlannin rallillla. Sitä ennen hän kilpailee Suomen MM-rallissa A-ryhmään viritetyllä Citroen C2 –autolla.
Teksti: Miiro Koivula