Aika-ajoissa Suninen oli toinen, johti kilpailua alkuerien jälkeen sekä voitti vielä myös pre-finaalin, mutta finaalissa tanskalainen Nikolaj Möller Madsen ja Belgian Sebastien Bailly olivat aavistuksen nopeampia.
”EM-mitalista olen iloinen, sillä KF2 on CIK-FIA:n kansainvälisistä luokista suurin ja kilpailluin. Ajoa vaikeuttivat kipeät vesirakkulat käsissä, etukäsijarrua en välillä pystynyt käyttämään ollenkaan. Itseluottamusta sain tästä jättiannoksen”, kommentoi tuoreeltaan mitalisti itse.
Sunisella on tällä kaudella edessä vielä alle 18-vuotiaden MM-sarja ja varsinainen kartingin MM-kilpailu syksyllä Espanjassa, sekä KF1-luokan SM-kilpailu Oulussa tulevana viikonloppuna.
Finaaleissa nähtiin tukku muitakin hyviä suomalaissuorituksia. KF2 -luokassa Juha Mäki-Jouppi ajoi kymmenenneksi, ja nuorempien KF3 -luokassa peräti viisi suomalaista pääsi finaaliin. Heistä SM-sarjaa johtava Niklas Tiihonen oli parhaimpana yhdeksäs, muista Mikko Pakari oli 12., Pyry Ovaska 18., Emil Aho 19. ja Ville Mäntylä 26.