– Nyt on sellainen auto, ettei tarvitse kiertää kiviä. Nyt voi vetää täysillä parasta ajolinjaa pitkin. Tämä on oikea ralliauto, Kakko hihkuu uudesta kalustostaan.
Kakko ja kartanlukija Tuomo Hannonen pääsevät todella kovaan seuraan. Jyväskylässä ajavat näet myös S2000-luokan MM-sarjalaiset viime vuoden maailmanmestari Martin Prokopin johdolla. Yhteensä S2000-autoja on mukana 17.
– Onhan tuo osallistujalista aivan älyttömän kova. Mukana on kavereita, jotka ovat ajaneet MM-sarjaa jo vuosia, ja osa varmaan tämäkin rallin 10-15 kertaa. Olen haastaja, ja tällä nykyisellä reitillä myös aika keltanokka. Edellisen kerran ajoin Jyväskylässä 2005, ja sen jälkeen reitti on muuttunut paljon, Kakko tietää.
Jyväskylässä Kakko kuuluu kovaan Mad Croc –tiimiin. Tiimin kirkkaimmat rallitähdet ovat Petter Solberg ja Toni Gardemeister. Kilpailu alkaa torstai-iltana Laajavuoren erikoiskokeella. Juhlaralli, 60:s Jyväskylä, päättyy jo lauantaina. Kakko ja Hannonen aikovat olla mukana loppuun asti, ja kaartaa maaliin tuhansien ja taas tuhansien silmäparien eteen.
– Jos pystyn virheettömään ajoon, niin tavoite on viiden joukkoon. Se on aivan järjettömän kova tavoite, mutta siihen pyritään, Kakko laskee.
Teksti: Miiro Koivula