Kuva: Taneli Niinimäki

Ford Focus WRC-autolla kilpaileva yksityiskuljettaja halusi ehdottomasti osallistua jälleen Jyväskylän sorasirkukseen, koska kyseessä on viimeinen kerta, kun nykymuotoisilla WRC-autoilla pääsee osallistumaan maamme suurimpaan kilpailuun.

– Tämä on viides kertani Suomen MM-rallissa, joista kaksi edellistä ajoin WRC-autolla ja sitä ennen kilpailin N-ryhmän tuotantoautolla.

– Viime vuonna saavutin Jyväskylässä sijan 17. Tänä vuonna osallistujajoukko on ennätyksellisen kova, joten 20 sakkiin mahtuakseen saa kyllä onnistua.

– Pääsen nyt ensimmäistä kertaa starttaamaan kansainvälisen autoliiton FIA:n luokittelemana kuljettajana, joten lähtöpaikkani on heti ammattilaiskuljettajien perään, iloitsi 14:ntenä autona kilpailuun lähtevä Ford-kuljettaja.

Hyvinkään UA:ta edustava Arolainen on erityisen tyytyväinen hyvään lähtöpaikkaan, joka tarjoaa selvästi paremmat olosuhteet erikoiskokeilla.

– Olisi siinä mahdoton ero startata numeron 70 paikkeilla viime vuoden tapaan. Nyt pystyn nauttimaan ajamisesta enemmän, kun sorapätkät ovat vielä hienossa kunnossa.

Arolaisen kartanlukijaksi kilpailuun ilmoitettiin kokenut Seppo Kopra, joka joutui valitettavasti jättämään kilpailun väliin perhepiirissä tapahtuneen äkillisen sairastapauksen johdosta.

Uusi kartanlukija löytyi kuitenkin lähipiiristä, kun seurakaveri Matti-Jussi Partanen otti pikakomennuksen vastaan. Arolainen ja Partanen kilpailivat yhdessä viimeksi heinäkuun alussa Uudessa-Seelannissa.

– Lähtökohdat ovat erittäin hyvällä mallilla. Ennakkotesteissä kilpuri saatiin parempiin säätöihin kuin aikaisemmin, joten koskaan en ole vielä kilpaillut näin hyvässä iskussa olevalla ralliautolla, Arolainen päätti.

Arolaisen tiimin ennakkotunnelmia kohotti vielä merkittävä, sivunmittainen juttu maanantain Kauppalehdessä, jossa kerrottiin WRC-autolla tyylikkäästi harrastavan kuljettajan tunnelmista.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste