Keskeytyshetkellä tuotantoautojen MM-sarjan kuudetta sijaa hallussaan pitänyt Muhonen ei pettymyksestä huolimatta kauaa mököttänyt. Ralliuransa kolmas asfalttiralli oli erinomainen pitkän oppimäärän jatkokurssi pikipinnalla kilpailemisesta.
– Ennen kilpailua ajoin noin 10 erikoiskoekilometrin ravistusajon ja vaikka kilpailussa tasaisesti jäin ammattimiesten kärkivauhdista noin 2 sekuntia kilometriä kohden, olen silti tyytyväinen omaan suoritukseeni ja siihen, että taas olisi mukavasti tullut MM-pisteitä kotisuomeen. Vetoakselin rikkoontumiselle emme voineet yhtään mitään joten miksi mököttää, kyseli Muhonen.
– Itse asiassa autossa ei edelleenkään ole naarmun naarmua eikä kukaan edes 48 erikoiskoekilometrin mittaisella Panzerplatten erikoiskokeella ohittanut minua, joten tavoitteet tulivat maaliin tuloa lukuun ottamatta täytettyä. Siitä kiitos kuuluu tiimini jäsenistölle, jotka jälleen kerran hoitivat tonttinsa puhtain paperein, kiitteli Muhonen RR Racing tiiminsä panostusta.
Keravan SM-rallin kautta Japanin MM-ralliin
Vaikka Muhosella jäi noin 20 risteystä tuhannesta ajamatta, pitää hän asfaltilla ajamisesta helpompana kuin sorapinnalla kilpailemisesta.
– Saksan MM-ralli oli kieltämättä helppo MM-ralli siinä mielessä, että kun risteyksestä lähdit niin vaihdelaatikon sai käydä lävitse aina nelosvaihteelle saakka kunnes taas saavuit uuteen risteykseen – ja jälleen toistit saman kuvion niin kauan kunnes maalilipun näit. Toki jarrutusten kanssa sai olla tarkkana ja sieltä olisi varmasti sekunnin kymmenyksiä pois otettavissa. Asfalttikoulu oli keskeytystä huolimatta kaikin puolin mukava kokemus, Muhonen kertoo.
Montaa päivää ei Muhosen RR Racing Team ehdi laakereillaan lepäilemään kun taas on aika käynnistää ralliauton moottori, sillä jo tulevana viikonloppuna herrasmiehenä tunnettu ikinuori ralliautoilija mittaa vauhtiaan Keravalla ajettavassa SM-sarjan kuudennessa osakilpailussa. Muhonen ei taistele SM-pisteistä vaan tällä kertaa ajaa SM-sarjan yhteydessä ajettavassa Suomi Cup rallisarjassa, jossa panoksena on esimerkiksi Suomen MM-rallissa parhaan ensikertalaisen palkinnon napanneen ja Suomi Cup rallisarjan johtaja, toisen herrasmieskuljettaja Mikko Eskelisen haastaminen.
Keravalta Muhonen matkaa Japanin Sapporoon, jossa edessä on tuotantoautojen MM-sarjan pakollinen Euroopan ulkopuolinen osakilpailu.
– Keravalla ajetaan pilke silmäkulmassa hyviä ystäviä vastaan ja nautiskellaan sekä ennen kaikkea valmistaudutaan Japanin MM-ralliin, joka olosuhteiltaan pitkälti vastaa Suomea. Fiilikset ovat hyvät ja kyllä ralliautoilu on edelleen yksi upeimmista urheilumuodoista, mitä keski-ikään ehtinyt ikämies voi harrastaa, Muhonen tunnelmoi.
Saksan MM-rallin tuotantoautojen luokan voitti Portugalin Armindo Araujo, joka samalla vankisti johtoasemaansa kun sarjasta on ajamatta vielä kolme osakilpailua.
Lopputulokset Saksan MM-ralli, tuotantoautojen luokka (PWRC), top-3:
1. Armindo Araujo, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, Portugali, 4:26:08.4sek
2. Hayden Paddon, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, Uusi-Seelanti, 4:26:32.8sek
3. Patrik Flodin, Subaru Impreza WRX STi, Ruotsi, 4:28:53.5sek
—
kesk. Reijo Muhonen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, Suomi, vetoakselivika ek18-19 siirtymä
Tuotantoautojen MM-sarjan sarjatilanne Saksan MM-rallin jälkeen
1. Armando Araujo, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 83 pistettä
2. Patrik Flodin, Subaru Impreza WRX STi, 65 pistettä
3. Hayden Paddon, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 58 pistettä
—
15. Reijo Muhonen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 14 pistettä
Lähde: www.rrracing.fi.