BP Ford Abu Dhabi World Rally -tiimi voitti rallin maailmanmestaruuden vuosina 2006 ja 2007 – ja pyrkii korkeimmalle palkintopallille jälleen vuonna 2009. Tiimin molemmat ykköskuljettajat ovat suomalaisia: viime kaudella MM-sarjassa toiseksi tullut Mikko Hirvonen sekä kaikkien aikojen nuorin MM-rallin voittanut kuljettaja, Jari-Matti Latvala. Tiimi ajaa erikoisvalmistetulla 2-litraisella Ford Focuksella, joka kiihtyy kolmessa sekunnissa nollasta sataan kilometriin tunnissa myös lumessa ja hiekalla.
– Olemme iloisia yhteistyöstä Pulsarin kanssa, ja erityisen hienoa on, että sopimus on kaksivuotinen. Meillä on tänä vuonna erittäin mielenkiintoinen kuljettajatilanne: kaksi nuorta kuljettajaa, jotka ovat molemmat voittaneet MM-osakilpailun vuonna 2008. Odotamme saavuttavamme useita voittoja myös tänä vuonna, BP Ford Abu Dhabi World Rally -tiimin päällikkö Malcolm Wilson kertoo.
Pulsarin ja BP Abu Dhabi World Rally -tiimin yhteistyö vahvistaa entisestään Pulsarin näkyvyyttä kellomarkkinoilla. Vuonna 2009 Euroopassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa ajettavien 12 MM-osakilpailun kautta Pulsar on esillä maailmanlaajuisesti laajemmin kuin koskaan aiemmin. Pulsarin nimi tulee näkymään koko kauden ajan molemmissa tiimin autoissa sekä tiimin tiloissa, kuljetuskalustossa ja internetsivuilla. Yhteistyö tulee näkymään myös kaikessa Pulsarin mainonnassa ja tuoteviestinnässä sekä myös uutena, kesällä 2009 ympäri maailmaa lanseerattavana Pulsar Sahara Collection -kellomallistona.
Rallin maailmamestaruussarjan kausi 2009 alkoi Irlannin rallilla 30.1.–1.2. ja jatkui viime viikonloppuna Norjassa. Kauden 2009 aikana ajetaan myös Kyproksen, Portugalin, Argentiinan, Sardinian, Kreikan, Puolan, Suomen, Australian, Espanjan ja Walesin rallit.