Haluan esittää omalta osaltani syvimmät suruvalitteluni tapahtuneen johdosta kaikille niille, joita tapahtunut koskee.
Kauhajoki on ollut meille kaikille autourheilijoille tuttu paikka joka vuotisesta Samba Rallicrossista, sen iloisesta ja hienosta oheisohjelmasta ja koko siitä kokonaistunnelmasta, joka Kauhajoella aina crossin aikana on aistittavissa. Vaikka nyt ei ole aika puhua ilosta tai sambasta Kauhajoella, on elämän kuitenkin jatkuttava, niin vaikeaa kun se varmasti tuolla pienellä paikkakunnalla tulee olemaan, johon tapahtuma tulee samalla jättämään ikuiset jälkensä.
Tapahtumaa on spekuloitu varmaan kaikilla mahdollisilla tahoilla ja media on seurannut tapahtumaa ja sen jälkeistä aikaa sekuntti sekunnilta. Televisiossa on käyty useita keskusteluohjelmia ja kaiken tämän yhdistää se, että ilmaan jää tyhjiä kysymyksiä, tyhjiä vastauksia.
Suomalainen eräänlainen perisynti on se, että ensimmäiseksi haetaan syyllisiä, kun suurimman avun tarvitsee ne kaikki, jotka ovat läheisiään menettäneet. Valo syttyy ja kirkkaus palautuu hiljaa tämän jälkeen tutkimusten edetessä ja aikanaan tule sitten se aika, jolloin voidaan osoittaa tahoja ja asioita, jos sitä toisaalta tulee koskaan.
Kun niin monissa keskusteluissa on nyt puhuttu lasten ja nuorten olotilasta, tunteista, yksinäisyydestä jne, herää omalla kohdallani ensimmäisenä mielleen aika, jolloin ammatikseni olin tekemissä lasten ja nuorten kanssa 10 vuotta lähes joka päivä. Tuolloin ei ollut internettiä, ei paljon pleikkareitakaan, mutta se mikä nyt palaa ehdottomasti mieleen on se, että silloin lapsista ja nuorista välitetiin. Tuolloin oli nuorisotaloja, kerhotiloja, arki-iltojen- ja viikonloppujen discoja, tuolloin nuorista pidettiin huolta ja heidät huomioitiin niin yhteiskunnallisesti erittäin aktiivisen nuorisotoimen kautta kun kotona, jolloin myös lasten ja nuorten valvonta ja huolehdinta oli kodeissa paljonkin tarkempaa.
Vuosien saatossa yhteiskunta on rakentunut täysin uuden mallin mukaiseksi. Nuorisotaloja on suljettu määrärahojen vähyyteen viitaten, lasten vanhemmat ovat mukana nyky-yhteiskunnan työmaailmassa, jossa jokaiselta ihmiseltä vaaditaan 2.5 kertainen työpanos entisaikoihin verrattuna ja kaikki tämä on lopulta pois lapsilta ja nuorilta, koska heitä ei enää huomioida. Huomioinnin vähentyessä tulee mukaan yksinäisyys ja kun liian nuorille kerrotaan liian suuria asioita, hän omaksuu ne helposti väärin ja alkaa rakentamaan niistä itselleen syyllisyyden tunnetta. Eräs jo Jokelan tapauksessa mukana ollut Suomalainen kirjailija sanoi eräässä TV- haastattelussa erittäin oikein, että hän haluaa pyytää lapsilta anteeksi aikuisten puolesta.
Haluan yhtyä tuohon lauseeseen täysin, nimittäin me aikuiset olemme aiheuttaneet sen, että lapsilla ja nuorilla on paha olo.
Suomalaisilla moottoriurheilijoilla on paljon lapsia ja nuoria teinejä, nuoria aikuisia jne. Osa meistä on vienyt heidät mukaan tähän hienoon harrastukseemme, osan jälkikasvu ei ole tippaakaan kiinnostunut koko lajista. Meillä kaikilla on kuitenkin tavalla tai toisella vastuu nuorista ja jos mitenkään voimme olla auttamassa, meidän tulee se myös tehdä. Toivon että tämä herättää lukijoissa ajatuksia ja pysäyttää Teidät hetkeksi miettimään, miten turhaa loppujen lopuksi on kaikenlainen riiteleminen ja enerigian kuluttaminen täysin tyhjien asioiden kanssa touhuamiseen. Miten turhaa on uhrata omaa elämää ja aikaa uraan sekä jatkuvaan menemiseen, unohtaen omat lapset kotiin vain siksi, että kaikki oma tekeminen ja sen sellainen on tärkeämpää. Jokainen meistä voisi nyt heittää ilmaan oman mielipiteen ja ajatuksen, miten meillä Suomalaisessa moottoriurheilussa voitaisiin auttaa lapsia ja nuorisoa, saamalla heidät mukaan harrastamaan lajin eri muotoja ja luokkia, entistäkin nuorempana, jotta voisimme estää edes yhden nuoren mielen katkeroitumisen ja pahoittumisen niin pahasti, että sama Jokelan ja Kauhajoen draagisuus tapahtuisi vielä uudelleen, koska jos me pelastamme yhden, pelastuu siinä samalla monta muutakin.
Jaksamista Sinne Kauhajoelle !
Timo Rintanen
