Suomen autoverouudistus kohteli hyvin kaasukäyttöisiä autoja, mutta
kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) haluaisi tarkastella kaasuautojen
päästöhyötyjä myös laajemmin. Heinonen nostaakin kirjallisessa
kysymyksessään esille maakaasun käytön hyödyt niin öljyriippuvuuden
vähentämisessä kuin myös hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöissä.
Maakaasuautojen lisääntyminen avaisi lisäksi tietä biokaasun käytölle
tulevaisuudessa.
Maakaasun laajemman käytön hidastimena on autojen korkea hinta, joka on
autoverouudistuksen jälkeenkin noin 10-30 % korkeampi kuin vastaavien
bensiinikäyttöisten. Tähän Heinonen vaatii hallitukselta toimia, mutta
tiedustelee myös hallituksen kantaa nestekaasuautojen tulevaisuuteen.
Nestekaasuautojen käyttöä haittaa ennen kaikkea korkea käyttövoimavero,
joka maakaasulta on poistettu.
– Sain tilaisuuden koeajaa maakaasuautoa kesällä ja olin erittäin
tyytyväinen. Valitettavasti ihmisten käsitykset maakaasuautoista ovat
yleisesti negatiivisia tiedon puutteen vuoksi, ja jakeluverkoston hidas
laajeneminen luo haasteita pitkien etäisyyksien maassa. Toivotaan
kuitenkin, että hallitus on valmis ottamaan tässäkin asiassa uuden
edistysaskeleen autoverouudistuksen tapaan, ja tukemaan
ympäristöystävällisempien kaasuautojen käyttöä, toteaa Heinonen, joka
jätti aiheesta laajan kysymyksen liikenneministerin vastattavaksi ja
toimenpiteitä varten.