– On totta, että edullinen diesel hieman laskee näiden houkuttelevuutta.
Mutta kun markkinoille tulee biokaasu niin sitten vaakakupissa on aivan
uudenlaisia painoarvoja pelkän kulutuksen ja hinnan rinnalla. Maakaasu on
jo huomattavasti parempi kuin bensa ja diesel, mutta biokaasu on
omaaluokkaansa, kommentoi Timo Heinonen joka pääsi tutustumaan
Mercedes-Benzin maakaasu-bensiinikäyttöiseen ngt-malliston B-sarjalaiseen
autoon. B-sarjan rinnalla sama tekniikka on tarjolla myös saman merkin
E-sarjan autoihin.

Heinonen on koeajanut lukuisia uuden teknologian autoja mm. eri merkkien
hybridejä ja myös eri merkkien kaasu/bensa-yhdistelmä autoja. Mercedeksen
B-sarjalaiseen Heinonen oli erityisen tyytyväinen.

– Kerrassaan loistava auto. Tilava ja fiksu henkilöauto, joka tuo kaasun
nyt aivan uudenlaisten autojen pariin. Enää ei kaasuvalintaa tehdessä
tarvitse siis tinkiä auton ulkomuodossa tai muussakaan, kiitteli Heinonen
ja totesi, että on hienoa, että autoa tehtäessä on muutenkin huomioitu
ympäristönäkökulma. Uudessa Mercedeksessä on käytetty mm. kierrätysmuovia.

Auton kaasusäiliöt riittävät reilun 300 kilometrin ajoon ja bensatankilla
on mahdollista ajaa vielä 700 kilometriä – helposti vaihtaen käyttövoimaa
yhdellä ajotietokoneen napin painalluksella. B-sarjalainen kuluttaa bensaa
noin 7 litraa sadalla kilometrillä ja kaasua noin viisi kiloa sadalla.

– Ehkä hieman itse olisin valmis jakamaan tätä tankkitilaa toisin. Kaasua
saisi olla enemmän. Minusta tällaisessa autossa riittäisi enintään puolet
tuosta bensatankista. Tänään ajoin autolla Riihimäen Merkoksentien
Gasumin-asemalta ensin Hämeenlinnaan Politiikan Puhemyllyyn Radio
Hämeeseen ja sieltä sitten Helsinkiin. Tällaisessa ajossa tuo 300 km
tankki menee aikalailla nopeasti, totesi Heinonen, mutta oli tyytyväinen,
että jakeluasemaverkosto kasvaa ripeää tahtia.

Kaasuautojen hintaa syytä saada vielä alas

Hinnaltaan Mercedes-Benzin B-sarjalainen kaasuversiona on noin
viisituhatta euroa perinteistä bensaversiota kalliimpi. Tämä siis
verotuksesta huolimatta. Heinonen toivoonkin, että siinä vaiheessa kun
biokaasu tulee tarjolle autojen hintaa voitaisiin vielä saada alemmaksi.

– Tarvitsemme uudenlaista ajattelua tähänkin. Nyt kun olemme uudistaneet
autojen verotusta ja kun verotus siirtyy tulevaisuudessa myös käytössä
päästöperusteiseksi niin näen tarpeelliseksi poistaa myös dieseliltä
käyttövoimaveron ja samaan aikaan biokaasuautojen hinta tullee saada
vastaavien bensa- ja dieselautojen tasolle. Silloin teemme valinnasta
helpomman ja voimme aidosti vaikuttaa autoilun päästöihin, totesi Timo
Heinonen.

Itse tekniikasta ei Heinonen puhuisi vaan keskittyisi mieluumminkin
päästöihin – muuhunkin kuin hiilidioksidiin – ja ennen muuta käyttöön.
Heinosen mukaan tiettyyn tekniikkaan sidottu verotus on aina askeleen
kaksi jäljessä.

– Annetaan autotehtaiden pohtia mikä on tekniikka ja miten päästää
mahdollisimman pieniin päästöihin. Eikö se riittä, linjasi Heinonen.

Mercedes kokemuksien ykkönen

Kansanedustaja Timo Heinonen kiittelee ystävänsä auto- ja
moottoriurheilutoimittaja Kare Aspin hänelle suomia mahdollisuuksia päästä
kokeilemaan uutta tekniikkaa. Aspin kautta Heinonen on saanut kokemusta jo
useammasta kaasuautosta, hybridiautoista ja muusta uudesta teknologiasta.

– Itse olen aina ollut kiinnostunut autoista ja moottoriurheilusta. Mutta
minulle on ollut aina tärkeää myös se, että motorsportissa tehdään myös
tärkeää autojen kehitystyötä. Tämä unohtuu usein kun moottoriurheilua
kritisoidaan, totesi Heinonen ja luetteli mm. luiston estot,
lukkiutumattomat jarrut, energiantalteenotot, lukuisat eri turvaratkaisut
ja myös kehittyneimmät dieselmoottorit, jotka ovat tulleet arkipäiväämme
moottoriurheilun kehitystyön kautta.

– Tämä Mersun (Mercedes Benz) uusi maakaasuauto tuo tällaisen tekniikan
aivan uudenlaiselle tasolla. Aivan fantastinen ajokokemus ja mistään ei
tarvitse tinkiä valitessaan kaasun, kommentoi Heinonen ja kertoi
odottavansa pian jo testiin ensimmäisiä hybridi-diesel -henkilöautoja.

– Olen jo sellaista päässyt simulaattorina kokeilemaan. Mutta pian niiden
pitäisi olla arkipäivää.

www.timoheinonen.fi
Kuvat: Kare Asp

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste