Vartti SM-rallissa varmistui Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan mestaruus, kun luokan ykköseksi ajanut Jussi Kumpumäki hankki riittävän piste-eron ennen kauden viimeistä SM-osakilpailua.

– Tämä oli yksi kauden tavoitteista. Merkkisarjan voitto takaa minulle paikan Fordin MM-rallitoimintaa pyörittävän M-Sportin järjestämään Shoot Out -kilpailuun. Se järjestetään kauden päätteeksi ja voittajalle on luvassa tärkeä vuoden pesti M-Sportilla, Kumpumäki selvitti tyytyväisenä.

Keravalla ajettiin kauden tasaisin Fiesta-sarjan kilpailu. Kumpumäki ajoi rallissa neljä luokan pohja-aikaa ja Atte Alanen kolme.

20-vuotias Kumpumäki ajoi Keravalla lähes ongelmattoman kilpailun.

– Vain kahdella viimeisellä erikoiskokeella oli ohjelmaa. EK6:n startin jälkeen moottori ei käynyt kunnolla reilun kilometrin matkalla. Ja sitten asvaltilla ajetulla päätöspätkällä jouduin ajamaan edellä ajaneen perässä pari kilometriä, Kumpumäki summasi.

Kumpumäki sai erittäin tasapäisen vastuksen Alaselta, joka taipui seitsemän erikoiskokeen reitillä vain 6,7 sekuntia.

Lempäälän UA:n 22-vuotias Alanen oli tyytyväinen rallin loppuosaan:

– Alkupätkillä auto ei kulkenut suoraa ollenkaan, kun raidetangon kiinnitys oli löystynyt. Huoltotauon jälkeen ajo sujui paremmin ja olin niillä pätkillä hieman Kumpumäkeä nopeampi.

– Olin nyt lähempänä kaksivetoisten luokan kärkeä kuin edellisessä rallissa, totesi Alanen, joka ajoi viimeiselle EK:lle SM2-luokan toiseksi nopeimman ajan.

SM2-luokan voitti luokan mestari Kalle Pinomäki, jolle luokan kuudenneksi ajanut Kumpumäki jäi 1.14 minuuttia. Alanen sijoittui SM-luokan kahdeksanneksi 1.21 kärjestä.

Ralli SM-sarjan päätöskisa ajetaan Hyvinkäällä 25.-26. syyskuuta.

Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan epäviralliset pisteet 5/6 osakilpailun jälkeen (Top5):
1. Jussi Kumpumäki, 122 pistettä
2. Atte Alanen, 52 pistettä
3. Raimo Kaisanlahti, 49 pistettä
4. Victor Henriksson, 44 pistettä
5. Christoffer Dahlström, 33 pistettä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste