Korhonen kaasutteli toiseksi Keravan SM-rallissa

Rallin SM-sarja jatku lauantaina toiseksi viimeisellä osakilpailulla Keravalla.
Jukka Korhosen ja Marko Salmisen valmistautuminen kilpailuun oli sujunut hyvissä merkeissä AKK Driver Academy valmennusleirillä.
– Tiistaina harjoiteltiin nuottia ja keskiviikkona ajettiin testiä. Autoon on Kouvolan jälkeen muutettu alustan säätöjä. Se tuntui nyt tosi hyvältä. Lähtökohdat Keravalle olivat hyvät, Korhonen kertoi.

Seitsemän erikoiskokeen rallissa ajettiin kolme erikoiskoetta kahteen kertaan. Kouvolan kilpailusta oli otettu opiksi, että toiseen kertaan ajetuilla on ajettava rohkeammin. Jukka ja Marko olivat kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella toinen, viides ja neljäs kaksivetoisten luokassa kolmantena luokassa olleella Korhosella oli tauolla eroa johtavaan Kalle Pinomäkeen oli 6,8, sekuntia.

Neljännellä erikoiskokeella Korhonen oli toinen ja seuraavalle tuli pohja-aika. Kahdella viimeisellä hän oli toinen ja viides. Maalissa pokattiin toinen tila 12 sekuntia Pinomäkeä perässä.

– Tiet oli Keravalla hyviä ja aamu alkoi hyvin. Huomasi heti, että suoritusvarmuus näkyi tekemisessä, Jukka totesi.
– Iltapäivän lenkki meni paremmin, eli Kouvolasta oli opittu. Tohdin ajaa rohkeammin. Tämä oli kauden paras suoritus tähän asti kokonaisuutena. Rutiini oli hyvä ja kehitystä on tapahtunut. Tasaisuus oli valttia, kuvaili nilsiäläinen Korhonen kisaansa.

SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan kaksipäiväisenä rallina 25.-26.9. Hyvinkäällä. Sinne Korhonen ja Salminen lähtevät sarjakakkosina pisteen edellä Esapekka Lapista. Mestaruus on jo aikaisemmin varmistunut Kalle Pinomäelle.

www.jukkakorhonen.net

Teksti: Vesa Rauhala
Kuva: Kari Laasanen 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste