Sami Sarjula paketoi rallikautensa lauantaina Naantalissa Trophy-luokan voitolla. Sarjula ajoi kartanlukijansa Sami Lahdenpään kanssa n-ryhmäläisellä VW Pololla Rantarallin kuusi erikoiskoetta 5,3 sekuntia toiseksi tullutta Kalle Hellmania nopeammin.
Kauden aikaisemmat tulokset huomioiden rallista odotettiin Markku Suvannon, Kalle Hellmanin ja Sami Sarjulan välistä taistelua. Voittokamppailu jäi käytäväksi Sarjulan ja Hellmanin kesken, kun Suvanto keskeytti kilpailun toisella erikoiskokeella. Rallin viimeistä edelliselle pätkälle lähdettäessä Sarjulan erotti kärkipaikasta vain 5,8 sekuntia.
– Olimme tulleet siihen asti Hellmanin kanssa tasatahtiin, joten tiesin, että kilpailun pisin erikoiskoe olisi ratkaiseva. Eroja oli mahdollisuus tulla suuntaan tai toiseen, Sami kertasi.
Lähes 18 kilometriä pitkä pikataival oli sama, jossa Sarjula kaatoi pahoin autonsa pari vuotta sitten.
– Pätkän lähdössä en miettinyt asiaa ollenkaan, vaan lähdin täysillä vetämään. Erikoiskoe meni kokonaisuudessaan virheittä. Jonkin verran tuli kuitenkin tiputettua vauhtia ulosajopaikkaan.
Polo-kaksikko Sarjula-Lahdenpää otti erikoiskokeelta 11,7 sekunnin pohja-ajan ja siirtyi 5,9 sekunnin turvin luokan johtoon.
Sarjula ajoi tasaisesti ja ilman virheitä myös viimeisen erikoiskokeen, eikä päästänyt Hellmania maalissa 5,3 sekuntia lähemmäksi.
– Tiesin, että jos teen normaalin varman suoritukseen, pystyn säilyttämään johtoaseman. Tavoitteena oli ajaa kilpailussa kolmen sakkiin, mutta kausi huipentuikin luokkavoitolla, Sarjula sanoi tyytyväisenä.
Sarjula ja Lahdenpää ovat ottaneet kauden mittaan pimeissä kisoissa seitsemän pokaalia Trophy-luokkaan hieman alitehoisella autollaan. Hyvinkään SM-rallissa viikko sitten kaksikko oli ensimmäisessä nuottirallissaan viidensiä.
– Kausi meni huikeasti yli odotusten, vaikka olemmekin joutuneet hieman antamaan tehoissa tasoitusta kärjelle. Uusi, nykyistä 20 hevosvoimaa tehokkaampi Polo valmistuu kuitenkin loppuvuodesta ja pääsemme starttaamaan sillä jo heti kauden ensimmäisiin kisoihin. Päätähtäin on Trophy-sarjassa, jossa lähdemme jahtaamaan ykköspaikkaa, luottavaisin mielin uutta kautta odottava Sarjula päättää.