Kansainvälinen autourheiluliitto FIA arvioi jokaista autourheilukilpailua, joka ajetaan kattojärjestön alaisuudessa. Lahti Historic Rally 2010 sai FIA:n arviointiraportissa useilla eri osa-alueilla positiivista palautetta.

Rallin erikoiskokeet kestivät koko rallin ajan hyvin. Tosin FIA huomautti, että keskituntinopeudet ovat melko kovia. EM-osakilpailun pelastustoimenpiteet saivat myös kiitosta. Kun Kuivannon erikoiskokeella tapahtui onnettomuus, niin pelastustoimenpiteet käynnistyivät välittömästi. FIA:n raportissa myös todetaan, että oli hyvä tuoda Historic autot lähelle kaupunkilaisia. Myös mediayhteydet saivat myös kehuja FIA-raportissa.
-Lahti Historic Rallysta kirjoitettiin ainakin espanjalaisissa, itävaltalaisissa norjalaisissa, ruotsalaisissa ja virolaisissa medioissa. Kaikki merkittävät suomalaiset mediat olivat myös Lahdessa paikalla.
Kilpailun jälkeen Tsekin ja Venäjän suurimmat autolehdet olivat vielä yhteydessä järjestäjiin. Näin tapahtuma sai erittäin suuren näkyvyyden myös kansainvälisesti. Keskeisimmät autourheilulehdet kirjoittivat tapahtumasta palstamillimetrejä säästelemättä. Tämän lisäksi MTV3:n Tulosruutu teki Lahdesta usean minuutin henkilökuvan Jari – Matti Latvalasta, lehdistöpäällikkö Petri Görman kertoo.
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Harri Paasovaaran mukaan ensi vuoden juhlakilpailun järjestäminen sai oivan piristysruiskeen raportin ansiosta.
– Ensi elokuun alussa ajetaan jo kymmenes Lahti Historic Rally. Juhlakilpailun suunnitteluun tällainen palaute antaa aina lisää virtaa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste