Näin rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari Mikko Eskelinen nousi kilpailun lopputuloksissa viidenneksi ja sen tuomien pisteiden myötä EM-sarjan yhteispisteissä kahdeksanneksi. Eskelinen oli sarjan paras suomalainen kun kaksi muuta sinivalkoista kuljettajaa sijoittuivat sijalle 12.

 

– Päätösosakilpailun kahden sijan parannus toi riittävästi pisteitä nostamaan meidät myös kaksi sijaa sarjan lopullisissa yhteispisteissä. Näin saksalaisen Fischer Racingin tiimini asettama debyyttikauteni tavoite eli kymmennen nopeimman kuljettajan joukkoon toteutui. Koska myös oma tavoite eli olla sarjan paras suomalainen toteutui, olen kaikin puolin tulokseen todella tyytyväinen, hyräili Eskelinen.

Suomalaiskuskin saavutti menestystä myös rallissa, jossa hänet marraskuun lopussa tullaan tittelöimään Suomi Cup rallisarjan kolmosluokan mestariksi. Lisäksi Eskelisen palkintovitriinistä löytyy myös Suomen MM-rallin parhaimman ensikertalaisen palkinto.

FIA GT3 EM-yhteispisteet 12/12 osakilpailua:
1. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, 183 pistettä
2. Paul van Splunteren & Marco Holzer, 112 pistettä
3. Mike Parisy & Joakim Lambotte, 109 pistettä

9. Mikko Eskelinen, 54 pistettä
12. Petri Lappalainen & Markus Palttala, 51 pistettä

Lähde:
www.mikkoeskelinen.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste