Hänninen liittyi Skoda Motorsportin tehdastiimiin kauden 2009 alusta ja sopimus jatkuu nyt myös kauden 2011 loppuun.
– Jatkosopimus Skodan kanssa syntyi hyvässä yhteisymmärryksessä ja olen tyytyväinen, että työt ammattitallissa jatkuvat myös tulevaisuudessa. Tulevan kauden ajo-ohjelman talli vahvistaa myöhemmin loppuvuodesta, mutta työt alkavat tammikuussa Monte Carlon rallista.
– Rallin MM-sarjassa tallivaihtoehtoja on kolme ja sielläkin palkkapaikat ovat jo miehitetty. Kun tarjotaan mahdollisuutta työskennellä tutun porukan kanssa, ajaa paljon ja siitä vielä maksetaan niin eipä jatkoa tarvinnut kauaa miettiä, Hänninen muistuttaa.
Tulevana viikonloppuna tuore IRC-mestari osallistuu sarjan toiseksi viimeiseen osakilpailuun Skotlannin ralliin, jonka keskuspaikka sijaitsee noin 100 km Skotlannin pääkaupunki Edinburghista pohjoiseen Perthissä. Ralli käynnistyy myöhään perjantai-iltana kahdesti ajettavalla 3,37 km mittaisella yleisöerikoiskokeella, kun varsinaiset metsäerikoiskokeet ovat edessä lauantaina ja sunnuntaina.
– Reitiltä löytyy aika nopeita metsäautoteitä, jotka ovat yllättävänkin hyväkuntoisia, mutta saven peittämiä. Jos ja kun täällä sataa niin tiet muuttuvat varmasti liukkaiksi.
– Ajoimme alkuviikosta testiä ja auton puolesta kaikki on kunnossa.
Rallin aiemmat voittajat Peugeotin Kris Meeke ja Skodan Guy Wilks ovat pahimmat vastustajani täällä. Heistä kumpikin haluaa näyttää kotiyleisölle ja voittaa kotikisansa sekä varmasti myös meikäläisen.
Uskon, että tämän rallin voittotaistelusta ei jää yritystä ja vauhtia puuttumaan, Hänninen sanoo.
Skotlannin rallin ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä lauantaina käsittää kuusi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 106,94 km. Ralli jatkuu sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on neljä erikoiskoetta ja 89,98 EK-km. Maaliin Stirlingin linnan pihalle voittajia odotetaan noin klo
17.00 Suomen aikaa.
Teksti: Marko Mäkinen