Jaakko Keskinen on lähellä rallin Saksan mestaruutta Schotter-cupissa. Keskinen ja kartanlukija Jaakko Heikkilä saalistivat viikonloppuna jo seitsemännen voittonsa Saksassa. Kaksikko ajoi nelivetoisella ja turboahdetulla Mitsubishi Lancer Evolution X -autolla Siegerland-rallin voittoon 41 sekunnin marginaalilla.

 – Yleiskilpailun voitosta ei anneta ylimääräisiä pisteitä. Pisteet jaetaan sen mukaan, kuinka monta lähtijää on samassa luokassa. Siksi mestaruuden varmistaminen jää seuraavaan osakilpailuun, Keskinen sanoi. 

Ykkössija oli todellakin jo seitsemäs Keskiselle. Vain yksi ykkössija on mennyt häneltä sivu suun. Keskisen saldossa on nyt periaatteessa maksipisteet, koska sarjan yhteispisteisiin lasketaan seitsemän parasta sijoitusta. Vain yksi kuljettaja, saksalainen Marek Goldbohm, voi enää suistaa Keskisen pois valtaistuimelta: riippuen siitä kuinka monta lähtijää on hänen ja Keskisen luokissa viimeisessä osakilpailussa.

– Laskennallisesti tilanne on se, että enää vain Goldbohmilla on mahdollisuus uhata mestaruuttani, Keskinen tiesi.

Schotter-cupissa erikoiskokeet nuotitetaan kilpailupäivän aamuna. Tämän viikonlopun kilpailu kaasuteltiin lähellä Kölniä. Rallissa ajettiin kuusi erikoiskoetta.

– Kaikki erikoiskokeet olivat armeijan alueella, ja saimme nuotitusvaiheessa ajaa erikoiskokeet läpi vain kerran. Kilpailussa ajoimme ensimmäisenä autona, ja tietysti se oli vähän hankala paikka ensimmäisellä ajokerralla. Toisella ajokerralla tilanne oli parempi, ja nuottiinkin pystyi jo luottamaan. Osa oli ajanut näitä erikoiskokeita jo monet vuodet. Minulle tämä oli ensimmäinen ralli näillä teillä. Ihan hyvä suoritus, kuten yleiskilpailun voitto aina, Keskinen kertoi.

Sarjan päätöskilpailu ajetaan marraskuun alussa. 

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste