Lauantaina 30.10 pidettiin Sastamalan Ellivuoressa rallisprintin lajipäivät. Päivä aloitettiin päättyneen ja tulevana kauden SM-osakilpailujärjestäjien yhteispalaverilla. Siinä käytiin läpi vuoden 2010 kilpailut ja luotiin suuntaviivat kaudelle 2011. Paikalla oli todella runsaslukuinen kaarti kilpailijoita ja muita lajin parissa toimivia, kaikkiaan yli 80 henkeä.
Iltapäivällä oli vuorossa varsinainen lajipäivä osio. AKK:n laji päällikkö Henrik Frank veti tilaisuuden, jossa käytiin vilkasta keskustelua ensi kautta koskevista muutoksista, säännöissä ja käytännöissä. Tuleva polttoaine säännön muutos varsinkin aikaansai vilkkaan ajatusten vaihdon aikaiseksi, Varsinkin turboautojen kohdalla kaivattiin siirtymäkautta, jotta moottorit voitaisiin rauhassa muuttaa pumppubensalle.
Myös muitakin tulevaan kauteen liittyviä asioita käsiteltiin. Rallisprintin SM-sarjaan on tulossa joitakin käytännön muutoksia. Sarjaan tulee ennakkoilmoittautuminen joka todennäköisesti hoidetaan KITIssä. Myös sarjan pistelasku muuttuu samanlaiseksi kuin on jo ollut asfalttisarjassa.
SM-sarjan yhteydessä on jo monena vuonna ajettu juniorikuljettajien oma sarja. He ajavat myös ensi kaudella oman sarjansa. Myös seniori kuljettajille rakennetaan oma sarja jolla toivotaan saatavan yhä useampia senioreita mukaan kisoihin.
Lajiyhdyshenkilö Kari Tasanko ilmoitti myös kokonaan uuden idean. Lasketaan sekä SM-sarjan että asfaltticupin lähtöjen pisteet yhteen ja menestyneille kuljettajille on luvassa kunnon palkinnot.
Ensi kaudelle CUP arvon saanut asfalttisarja käytiin myös läpi sekä päättyneen että tulevan kauden osalta.
Iltapäivän ohjelman jälkeen olikin vuorossa vapaata aikaa jonka osa vietti saunan löylyissä. Illalla siirryttiin yökerhon puolelle jossa loistavan aterian jälkeen keskityttiin kummankin sarjan palkintojen jakoon. Samalla myös muistettiin kummankin sarjan parhaat kilpailut ja muistettiinpa myös sarjoissa ansiokkaasti toimineita henkilöitä.
Nyt onkin aika siirtyä lataamaan ”akkuja” ensi kautta varten. Silloinhan SM-mitalit ratkotaan lumella ja jäällä sekä soralla kaikkiaan kuudessa kilpailussa ja asvaltilla ajetaan seitsemän osakilpailua Future CUPissa.
Veikko Lehtonen
Rallisprint SM tiedottaja