Loimaalainen Katap Racing kiihdyttää menoaan ja suuntaa katseensa kansainvälisille ralliteille. Talli on ostanut osuuden virolaisesta MM Motorsportista. Tallit ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin, kun kuljettajalupaus Ott Tänak kilpaili syksyllä kahdessa rallissa Katap Racing Ford Fiesta S2000:lla.

MM Motorsport palvelee asiakkaitaan tarjoamalla ralleihin huoltopalveluita sekä vuokraamalla ralliautoja. Yrityksen toiminta on ollut pääasiassa Virossa, mutta tehtyjen yritysjärjestelyiden avulla tavoitteena on liiketoiminnan kasvattaminen laajemmilla markkinoilla.

MM Motorsport on toiminut lahjakkaiden kuljettajien taustavoimana ja auttanut heitä tekemään läpimurtoaan maailman rallieliittiin. Tällä hetkellä MM Motorsportin suojateista juuri virolainen Ott Tänak on esittänyt vakuuttavia otteita rallipoluilla.
-Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön MM Motorsportin kanssa, joten yrityskauppa on luonteva jatko yhteistyön laajentamiselle. Jatkossa pystymme kehittämään konseptia rallitoimintaan liittyvien palveluiden tuottamiseksi, iloitsee Katap Racing:n omistaja Pekka Nieminen osakkuusyrityksen hankinnasta.

MM Motorsportin muina osakkaina jatkavat Markko Märtin ja Juss Roden. Märtin muistetaan Viron menestyneimpänä rallikuljettajana ja Roden hänen luottomekaanikkonaan rallin MM-sarjasta.
-Katap Racing:n mukaantulo omistajaksemme takaa mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaamme sekä huoltopalveluissa että nuorten kuljettajien tukemisessa. Neuvottelemme parhaillaan MM Motorsportin mahdollisuudesta osallistua rallin MM- sarjan S2000 -luokkaan ensi kaudella, kertoo Markko Märtin.

Katap Racing toiminta Suomessa jatkuu normaalisti.

Tuliterää etuvetoista Ford Fiesta R2:ta ohjastaa tulevana kaudella Niko Nieminen. Tavoitteena Nikon ensimmäisellä kokonaisella rallikaudella on nuottilukutaidon kehittäminen sekä kilpailukokemuksen kartuttaminen.
-Nyt pystymme panostamaan Nikon kehittymiseen aivan uudella tavalla. MM Motorsportilta saatava tekninen ja urheilullinen osaaminen on maailmanhuippua, jota hyödyntämällä voimme keskittyä olennaisiin asioihin, kertoo Pekka Nieminen rallikasvatustyön jatkumisesta Suomessa.

Lisätietoja: Pekka Nieminen, p. 0500 530 408, pekka.nieminen@ltu.fi
Sami Toivanen, p. 040 847 4440, sami.toivanen@ltu.f

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste