Pääkaupunkiseudulla ilmestyvässä lehdessä on tänään arvosteltu F-cupiin 2011 kaavailtua ja jo päätettyäkin lipunmyyntikäytäntöä. Taidettiinpa tuota myyntiprosessia syyttää jopa lainvastaiseksi.
F-cupin järjestelytoimikunta vetoaakin nyt Teihin kaikkiin rallihenkisiin katselijoihin. Koko kansallisen tason ralliautoilun jatkuvuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että me kaikki lajista kiinnostuneet puhallamme yhteiseen hiileen. Tälläisiä lipunmyyntipäätöksiä ei tehdä ahneudesta tai kenenkään kiusaksi, vaan tarkoitus on edesauttaa ennen kaikkea järjestäjiä alati kasvavissa kustannuspaineissa. Toki itse tapahtuman gladiaattoritkin ansaitsevat ja saavat kaavaillussa myyntimallissa osansa.
Pyydämme siis F-cupin vanhaan malliin tottuneilta katsojilta jonkinasteista katsantokannan avartamista nykytilanteen havaitsemiseksi.