Viime kaudella Trophy Pololla kilpaillut Sami Sarjula odottelee jo malttamattomana uuden rallikauden alkua. Vanha auto on jo myytävänä ja tilalle valmistuu tammikuun alussa uusi VW Polo 1400 Trophy kilpuri A-ryhmän vireisenä. Sarjulan kartanlukija Sami Lahdenpää on rakentanut uutta autoa pikku hiljaa vuoden 2010 aikana ja uuteen kauteen päästäänkin edellistä autoa n. 30hv tehokkaammalla versiolla.

"Viime kaudella ajoimme N-vireisellä autolla ja varsinkin isommalla tiellä oli ongelmia pysyä kärjen mukana. Pienen lisätehon myötä ja rengaskoon kasvaessa saamme kaivattua lisävauhtia. Viime kaudella ajokilometrejä 8 kilpailusta ja lukuisista treenikerroista kertyi mukavasti ja lähden luottavaisin mielin uuteen kauteen tähtäimenä Trophyn pimeiden kisojen sarjamestaruus", Sarjula toteaa.

Kausi alkaa 15.1.2010 Riihimäki rallista ja osakilpailuja sarjassa on 6 kappaletta, 3 talvikisaa sekä 3 kesällä. Lisäksi Sarjula aikoo ajaa muutaman SM-kilpailun tavoitteena tutustua paremmin nuottien ihmeelliseen maailmaan. "Hyvinkään SM-kisa oli oppimatka sekä minulle että kartanlukijalleni Sami Lahdenpäälle. Maaliin päästiin joka oli tavoitteena, nuottien tekemisessä ja lukemisessa riittää työnsarkaa vielä molemmilla", Sarjula naurahtaa.

Uusi valmistuva auto sisältää paljon teknisiä hienouksia sekä etenkin turvallisuus puolella on tehty yksi suomen turvallisimmista Trophy-kilpureista. "Tuhosin pari kappaletta tehtaan rakentamia Poloja kaatojen seurauksena ja vääntyneitä turvakaaria katsellessa päätin, että seuraavaan autoon on saatava mittatilauksena käsintehdyt WRC-tyyliset kaaret. Haluan ajaa voitosta ja maksimoida turvallisuuden, Hans-niskatuet ja korvapenkit meillä ovat olleet käytössä jo 2 vuotta. Tervetuloa tutustumaan autoon lähemmin kilpailupaikalla", Sarjula lopettaa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste