Hallitseva rallin suomenmestari Juha Salo käynnistää uuden kisakauden muiden SM-sarjan kuljettajien tapaan Rovaniemellä tammikuun lopussa. Valmistelut avauskilpailuun etenevät Karkkilan rallitallissa normaalissa aikataulussa. Salon Mitsubishi Lancer Evo kymppiin on luvassa päivitystä ja testiteille on tarkoitus suunnata useampaan otteeseen ennen starttilipun heilahdusta Tunturin tutuissa maisemissa.

Isoimman muutoksen Salon kisakauteen tuo kartanlukijan vaihtuminen. Salon kyydissä menneen SM-kauden kultaan päätellyt Tomi Tuominen ei pystynyt lähtemään ensi vuoden sarjaan mukaan, joten Mitsubishi-kuljettajan uudeksi kartturiksi valikoitui merikarvialainen Marko Salminen.
– Oli tärkeä löytää siihen sellainen kaveri, joka pystyy sitoutumaan hommaan pidemmäksi aikaa, joka on motivoitunut ja jolla on halu tehdä töitä voittamisen eteen, Salo sanoo.

Salminen kartturoi viime kaudella kaksivetokuljettaja Jukka Korhosta, jonka vierellä voitti SM-hopeaa. Salminen kuului Korhosen rinnalla myös AKK Driver Academyn valmennusryhmään. Salo ja Salminen ajoivat viikonloppuna parillakin eri tiellä.
– Testien perusteella tuntuu helpolta lähteä mukaan. Haastetta toki on, kun vauhti on aikaisempaan kokemukseeni verrattuna eri tasolla, mutta uskon, että homma tulee pelaamaan, Salminen luonnehtii.
– Juhan nuottikieli eroaa jonkin verran normaalista, mutta itse löysin siitä heti sen ajatuksen, mitä Juha hakee. Ehdimme vielä ennen Rovaniemeä tekemään muutamat testit ja hakemaan yhteistyötä kohdilleen, Marko jatkaa.

Salolle luki viime kaudella nuotteja kolme eri kartturia, joten uuteen ääneen tottuminen sujuu karkkilalaisen mukaan nyt helpommin.
– Uskon, että tästä syntyy yhtä hyvää yhteistyötä kuin minulla on ollut aikaisempienkin kartanlukijoideni kanssa, Salo vakuuttaa.

SM-sarja starttaa Rovaniemeltä perjantaina 28. tammikuuta.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
Saloracing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste