Lammin Urheiluautoilijoiden 26.2. järjestämä TeijoTalot-ralli on ensimmäinen TeijoTalot-rallisarjan kahdesta osakilpailusta. Suomen ainoan valmistalotehtaan nimikkorallisarjassa on pääpalkintona noin 28 000 euron arvoinen varastollinen autotalli.

Lammi-ralleista tunnettu Lammin UA tekee nyt ensimmäisen kerran yhteistyötä Hämeenlinnan Tuuloksessa toimivan Teijo-Talot Häme Oy:n kanssa. Salon Urheiluautoilijat sen sijaan on tehnyt jo muutaman nimikkorallin Perniön Teijolla vuonna 2000 toimintansa aloittaneelle Teijo-Talot Oy:lle.

Valmistalotehdas on vuosien saatossa laajentunut koko maan kattavaksi talotehdasverkostoksi. Perniön ja Tuuloksen lisäksi itsenäiset Teijo-Talo-tehtaat toimivat Halsualla ja Sodankylässä. Vielä tänä vuonna Pohjanmaalla tai Lapissa ei ajeta TeijoTalot-rallisarjan osakilpailua. Salon UA:n järjestämä Perniön osakilpailu ajetaan 1.10.

TeijoTalot-sarjan avaava Lammin UA:n ralli on keskitetty pienelle alueelle Tuulokseen. Pannujärven teollisuusalueella ovat sekä kilpailukeskus että katsastus, eikä reittiäkään ole viety kauas Teijo-Talot Hämeen ”pihapiiristä”. Hämeenlinnan kaupungin alueella ajettavien neljän erikoiskokeen yhteispituus on noin 41 km reitin kokonaispituuden ollessa noin 77 km.

TeijoTalot-sarjassa kilpaillaan 15 luokassa. Kilpailukohtaisen osanottomaksun lisäksi sarjapalkinnoille mielivät maksavat 20 euron sarjamaksun. Sarjaan pitää ilmoittautua 11.2. kello 18 mennessä. Tuuloksen rallin ilmoittautuminen sulkeutuu 14.2. kello 18.

Sarjan pääpalkintona olevan varastollisen autotallin voittaa kuljettaja, joka voittaa luokkansa suurimmalla aikaerolla, kun molempien osakilpailujen viralliset tulokset lasketaan yhteen. Jos Lammin UA:n rallissa on jossakin luokassa alle kahdeksan osanottajaa, luokkaa ei lasketa mukaan sarjaan.

Lisätietoa LamUA:n TeijoTalot-rallista antaa kilpailunjohtaja Maarit Rajamäki-Kivi (040 545 9199, maarit.rajamaki@aina.net).

TeijoTalot-rallisarjan avausosakilpailun Internet-sivut löytyvät osoitteesta www.lamminua.net/teijotalotralli

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste