Viime vuoden Viron mestari Egon Kaur on rakentanut tälle kaudelle laajan kilpailuohjelman Ford Fiesta R2-auton ratissa. Hän kilpailee paitsi kotimaassaan myös Suomen Fiesta-sarjassa sekä MM-ralleissa WRC Academyssä. 

Vaunula Motorsportin autolla kisannut Kaur veti kotikisassaan mallikkaasti ollen rallin toiseksi nopein kaksivetoinen ja saavuttaen selvän luokkavoiton.
 
SM-sarjan ja Mad Croc Fiesta Trophyn tulokaskuljettaja Niko Nieminen ajoi ehjän kilpailun ja suoriutui ensimmäisestä nuottirallistaan kiitettävästi.
 
Niemiselle nuottia luki viime vuoden Suomen Fiesta-mestari Jussi Kumpumäki, jolle tapahtuma oli myös ensimmäinen kisa nuottivihko kädessä.
 
Kaksikon tulos oli nousujohteisesti ajetussa rallissa oman luokan kolmas sija. Seuraavaksi Niko Nieminen lähtee kisaamaan Arctic Ralliin ja hakemaan paljon lisää kilometrejä nuotista ennen Mikkelissä helmikuussa tapahtuvaa Fiesta-sarjan avausta.
 
Tiimin kolmas kilpapari Teemu Horkama ja Tapio Suominen ajoivat Fiesta ST-mallilla ehjiä ek-aikoja ja kyyti oli tyydyttävällä tasolla tehohyvitykseen nähden verrattuna Hondia ja Relluja vastaan.
 
Auton tekninen vika ennen avauspätkää jätti kaksikon ajamaan vain hyvistä ajoista, kun tuloksellisesti kisa oli jo pilalla ennen alkua. Sähköhäiriö jätti auton viivalle EK1:n lähdössä ja lähes neljän minuutin jumpan jälkeen vika löytyi ja pätkä päästiin ajamaan läpi.
 
Kokonaisuudessaan Mad Croc Fiesta Trophyn puuhamiesten tyytyväisyyttä nosti Egon Kaurin kova suoritus, joka lisäsi kiinnostusta Fiestaa kohtaan. Voipi olla, että kauden mittaan Suomen sarjassa nähdään useampikin virolaiskuljettaja.
Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste