Mikko Pajunen sijoittui kahdeksanneksi Vanajanlinna SM-rallissa Hämeenlinnassa. Jyväskyläläinen painoi urhoollisesti menemään etuvetoluokan (SM2) Renault Twingollaan, mutta ei voinut tällä kertaa ?isommilleen? mitään. Pajunen ja kartanlukija Jani Salo jäivät voittaneesta Marko Männystä 44 sekuntia.

– Ihan sukkasilleen joutui menemään että pysyttiin ylipäänsä tiellä.
Auto ampui suorillakin vähän minne sattuu. Luotto katosi, Pajunen totesi.

– Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta meni ajollisesti ihan ok. Pari viimeistä olivat liian nopeita tälle autolle. Olihan tämä vähän odotettavissa, mutta loppujen lopuksi yllättävän hyvin auto silti laukkasi noita nopeitakin osuuksia, Pajunen puntaroi.

Pajusen kausi jatkuu kahdella kilpailulla Englannissa. Tulevana viikonloppuna hän ajaa 0-autotehtävissä ja seuraavana on vuorossa brittisarjan asvaltilla ajettava osakilpailu Jim Clark Memorial.
Pajunen lensi Vanajanlinna-rallin jälkeen heti maanantaina Englantiin, jossa alkuviikko kuluu testien merkeissä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste