FuturSoft Racing Teamin kausi 2011 oli värikäs. Nyt kilpatiimi hiljentyy jo vähitellen joulun viettoon sekä uuden vuoden vastaanottoon.
FuturSoft Racing Team osallistui kaudella 2011 kahteen MM-ralliin sekä muutamiin Baltian tärkeimpiin kilpailuihin.
– Saimme mukavasti näkyvyyttä kilpailuissa, joissa oli valtavasti yleisöä ja jotka muutenkin poikkesivat hiukan kotoisista kuvioista, FuturSoft Racing Teamin ykkösohjaaja Jani Salomaa summaa.
– Nyt on aika vetää henkeä ja valmistautua joulun viettoon. Toivotan kaikille yhteistyökumppaneille ja rallifaneille rauhallista joulua ja vauhdikasta uutta vuotta!
Päättynyt rallikausi avattiin helmikuussa Ruotsin MM-rallissa.
– Se oli raskas projekti, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. MM-ralli oli kokonaisuutena todella hieno tapahtuma, Salomaa luonnehtii.
Kilpailu alkoi hyvin ja FuturSoftin Mitsubishi Lancer -autokunta oli noussut jo N-ryhmän kärkikymmenikköön ja yleiskilpailussa sijalle 23, kun rengas tyhjeni. Erikoiskokeella tehty renkaanvaihto luonnollisesti pudotti miehistön kauas kärjestä.
Raskas ja vaiheikas kisa kuitenkin päättyi maalikorokkeelle, mikä oli ensisijainen tavoite.
– Kilpailu oli pitkä ja vaativa. Se opetti, ettei joka mutkaan voi ajaa ”lappu lattiassa”, kuten SM-ralleissa on tapana, Salomaa kuvailee.
Kevään korvalla kausi jatkui Baltian kierroksella. Viron klassikko Tallinna-ralli oli jälleen houkutellut reitin varrelle rallikansaa Viron ohella muista Baltian maista sekä Suomesta.
– Yleisöerikoiskoe ajettiin vanhan perinteen mukaan Tallinnan Laululavan maisemissa. Se väkimäärä ja tunnelma on jotain aivan ainutlaatuista, Salomaa hämmästelee.
Rengasrikko söi hiukan kokonaistulosta ja lopulta FuturSoftin autokunta oli yleiskilpailussa sijalla 12, sekä N-ryhmässä yhdeksäs.
Heti seuraavana viikonloppuna tiimi suunnisti Latviaan, jossa pehmeät tiet yllättivät. Kahden edellisen kisan rengasrikot painoivat takaraivossa, eikä tuttua ajotempoa löytynyt. Yleiskilpailun sija 21 ei autokunnan ykkösohjaajaa tyydyttänyt.
– Huima oli taso verrattuna esim. SM-ralleihin, mutta silti olisi sijoituksen pitänyt olla parempi. Vähän ajoni olisi kaivannut ”rähinää”, Salomaa arvioi.
– Parasta kahden rallin ja reilun viikon Baltian kierroksessa oli kuitenkin nähdä, kuinka kovassa kurssissa laji on siellä. Yleisöä oli vähintään yhtä paljon kuin meillä Neste Oil Rallissa ja sekä kilpailijoiden että kilpailun järjestäjien taso on aivan kansainvälistä huippua, Salomaa muistuttaa.
Kauden neljäs kilpailu oli Suomen MM-osakilpailu, Neste Oil Ralli. Tunnetusti yksityiskuljettajalle rankka kisa oli täynnä aitoa epäonnea. Autoon ilmaantui elektroniikkahäiriö jo ensimmäisellä erikoiskokeella. Huonokuntoiset tiet ovat autoile myrkkyä ja sen sai FuturSoftin autokunta kokea myös seuraavana kilpailupäivänä. Niinpä tilille tuli kauden ainoa keskeytys.
– Siinä kilpailussa oli paljon epäonnea ja harmittavia sattumuksia. Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin hyvä ja siitä kiitos kuuluu PrintSport Racingille, joka vastasi kaluston ylläpidosta sekä kilpailujen logistiikasta, Salomaa kiittää.
Lisätietoja, kuvia ja kauden tunnelmia: www.futursoftracing.com