Kilpailu sisälsi kuusi haastavaa erikoiskoetta, joista yksi peruttiin junioreiden osalta. Ensimmäiset kaksi erikoiskoetta Joni tarkkaili muiden vauhtia, ollen kolmantena A-junioreiden yleiskilpailussa sekä luokassansa toisena. Seuraaville kolmelle erikoiskokeelle Joni tekaisi jokaiselle pohja-ajan, joiden siivittämänä hän nousi ylivoimaiseen yleiskilpailuvoittoon, puolen minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen Henrik Liukkoseen. Huomion arvoista on myös se että taakse jäivät myös nelivetoautoilla kilpailussa mukana olleet.
Auton toimiessa kuin kello, oli helppo siirtyä kohti sunnuntain kotikisaa…
Voittoon myös Raisiossa
Sunnuntaina oli sitten vuorossa Raision Rallispecial. Neljä erikoiskoetta sisältäneessä rallissa Joni ajoi jokaiselle pätkälle A-junioreiden pohjat ja täten voitti A-juniorit murskaavalla 45 sekunnin erolla. Koko kilpailussa Joni oli toiseksi nopein ja nopein N ryhmäläinen, jättäen taakseen muun muassa kaikki nelivetoautot.
”Hieman tuntui sille, että voimaa uupuisi kun koitti kahden viimeisen pätkän mäkeä kiivetä ylös, mutta kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikonloppu!” totesi Joni.
Talvikausi on nyt paketissa kilpailuiden osalta. Kilpaileminen jatkuu näillä näkymin toukokuussa, sitä ennen toki ajellaan testiä vielä.