Toista kautta sarjassa kilpaileva Jussi Kumpumäki on suorittanut ennakkovalmistelut huolella. Ford Fiestalla kisaava 22-vuotias uusikaupunkilainen odottaa kokemuksensa perusteella hyvää kilpailua.

– Torstaina ohjelmassa ovat varsinaiset ennakkotestit, jolloin meillä on käytössämme kaksi eri tieosuutta, Jussi Kumpumäki kertoo.

Kilpailun erikoiskokeet nuotitetaan perjantaina, jonka jälkeen ralli käynnistyy illalla kahden erikoiskokeen myötä.

– Lauantai on pitkä ja vaativa rallipäivä. Erikoiskokeet ovat minulle mieluisia. Niistä jäi hyvä mielikuva viime vuoden perusteella.

– Luottavaisena odotan tulevaa rallia. Oman luokan voitosta lähden ajamaan ja tavoittelemaan myös mahdollisimman hyvää yleiskisatulosta, Jussi Kumpumäki päätti.

Kumpumäen ohella maahantuojan tukemassa Ford Junior Team Finland -tiimissä ajaa loimaalainen Niko Nieminen. Suomalaistiimi on sarjassa toisena kahden osakilpailun jälkeen.

19-vuotias loimaalainen Nieminen matkusti sumujen saarille maanantaina, jota ennen hän suoritti kotimaisemissaan ahkerasti harjoituksia.

– Edellisen osakilpailun jälkeen olen tehnyt nuotitustreenejä yli 500 kilometrin verran. Kevät myös eteni vauhdilla, jonka ansiosta testitie oli kuivunut, ja pääsin testaamaan autoani soralla, Nieminen kertoo.

– Ennakkotesteissä täytyy löytää mahdollisimman hyvä luottamus autoon ja säätöihin näissä olosuhteissa.

– R2-luokasta lähden tavoittelemaan hyvää tulosta. Siihen voisi olla tyytyväinen, jos edellisen osakilpailun kuudetta sijaa pystyisin täällä kohentamaan, Niko Nieminen myönsi.

Osasto