Aavistuksen etevämmin 45 erikoiskoekilometriä selvitti virolainen Sander Pärn. ”Anttu” pysyi kuitenkin taistelussa mukana, joten rallin ratkaisut ovat vasta edessäpäin. Kolmatta paikkaa luokassa pitää Ruotsin Pontus Tidemand, joka on jäänyt Ambergista 3,3 sekuntia.
– Hyvin on mennyt, ei voi valittaa. Olemme kyllä yrittäneet, tietä pitkin. Ehkä Toritussa oli vähän yliyrittämistä ekalla kerralla, mutta muutoin on tullut hyvin.
Junioriluokan kilpailijat ovat ajovuorossa vasta kaukana yleiskilpailukärjen takana. Erikoiskokeet menevät paikoittain todella huonoon kuntoon JWRC:n kunniasta taisteleville.
– Himos2 oli hurjassa kunnossa. Se rupesi olemaan jo kuin Kreikassa. Ihme, että olemme täällä. Auto ja renkaat ovat ihmeellisiä. Ne kestävät mitä vain näköjään. Suoralla tiellä lensimme kyljellään. Uskomatonta, ”Anttu” hämmästeli.
Perjantaina ralliohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta, joista yhteismittaa kertyy 148,50 kilometriä. Mikäli notkahduksia ei ole vielä tapahtunut suuntaan tai toiseen, veikkaa ”Anttu” lauantain klassikkoerikoiskoetta ratkaisijan rooliin.
– Huomennahan se ralli vasta alkaa. Ja jos sitä ei silloin ole ratkaistu, niin onhan siellä vielä Ouninpohja, myhäili Amberg.