Ennen neljää viimeistä erikoiskoetta, jotka ajetaan lauantaina, on Amberg karannut lähimmiltä haastajiltaan jo yli kahden minuutin päähän.

– Eka lenkki meni tosi hyvin. Ajoimme kolme pohja-aikaa. Yksi rengasrikkokin tapahtui Mökkiperässä, mutta se ei kauheasti merkinnyt.

Hyvästä tuloksesta huolimatta teknisiä ongelmia riitti ”Antunkin” autokunnalle.

– Huollossa vaihdettiin uusi etukelkka, tukivarret ja kaikki, mutta heti Jukojärvi2:lla tuli sama vika: tukivarret taipuivat taakse ja auto oli vaikea ajettava. Joudin ajamaan nilkuttaen tänne. Onneksi nyt vähän kaikilla oli ongelmia, joten se ei sillä tavalla haitannut.

Ambergin ja kartanlukija Mikko Lukan tehtävää helpotti jonkin verran se, että pahimmat haastajat ajautuivat ongelmiin röykkyisillä erikoiskokeilla perjantaina iltapäivästä.

– Jos Pontus (Tidemand) ja Sander (Pärn) olisivat selvinneet ilman ongelmia, niin varmasti olisi tullut tiukka taistelu.

Viimeiseen kisapäivään Amberg lähtee hymyssä suin. Mukava johtoasema antaa jo pienen varan taktikoimiseenkin.

– Nyt menee hyvin. Vauhti riittää, eikä tarvitse puskea ihan maksimia. Vähän voi katsella ja kierrellä kiviä, mikä on ihan hyvä asia. Huolletaan auto ja jatketaan. On siinä vielä pitkä päivä huomenna, ”Anttu” laskeskeli.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste