Lauantain harjoituksissa ensimmäinen ajo ja aika alle 3 minuutin sai kilpailun kuuluttajan hehkuttamaan suomalaisen ”rallikuskin sekä auton” suoritusta ja kun sunnuntain ensimmäisessä kisalähdössä aika parani vielä 7 sekuntia ajan ollessa 2:53.685 oli kuuluttaja ja yleisö haltioissaan. Toyota ja varsinkaan Starlet eivät ole EM-mäkikilpailuissa kovinkaan usein nähty ilmestys ja alun perin F-ryhmän ralliautoksi rakennettuna ilman hurjia siipiä ja levityksiä ei ehkä näytä samalla tavalla kilpa-autolta mitä muut luokassa olleet autot. Joka tapauksessa suoritus oli varmalla riskittömällä ajolla ensikertalaiselta hyvä.
Auton alustassa ja voimansiirrossa havaittiin todella pitävillä renkailla parannettavaa tuleviin kisoihin jolloin suorituskyky kilpakumppaneihin nähden paranee varmasti. Kilpailussa ajetaan kaksi lähtöä joiden yhteenlasketun ajan perusteella muodostuu lopullinen sijoitus. Mikon iltapäivällä todella kuumassa kelissä ajetun toisen lähdön aika oli ensimmäistä 0,4s huonompi 2:54.109. Aika huononi kovemman yrittämisen ja alustan todella rajulle pidolle sopimattomuuden takia. Kahdella renkaalla lukon luistaessa ei auto etene kuten kuuluisi, mutta tavoite kympin sakkiin luokassa ja hauskanpito 5,5km mutkaisella mäkiosuudella täyttyi.
Saksalaisen 100octane.de sivuston raportti ja kuvia kilpailusta:
http://100octane.de/news-bergrennen/news/news-bergrennen/18-glasbachrennen-2013-rekorde-fur-die-geschichtsbucher.html
Kuvia ja videoita päivitetään myös VHTRacing facebook sivustolle:
http://www.facebook.com/VHTRacingEngineering
Kuva Axel Weichert – 100octane.de