Alkuerien perustella SuperCareissa Valkealan Atro Määttä oli hyvässä vauhdissa, mutta viimeisessä alkuerässä Hämeenkyrön Aki Karttunen iski pöytään päivän nopeimman ajan. SRC-luokassa alkuerien vauhdikkain oli sinettiä vaille valmis suomenmestari Joni-Pekka Rajala ja Autokrossissa lisäpisteen nopeimmasta kellotuksesta otti Jukka Lassila.
Kun päästiin finaalien pariin, alkoi taivaalta ripsiä vettä joka liukastutti radan.

SuperCarien finaalissa Aki Karttunen otti hyvän startin ja ajoi karkuun. Kakkospaikalle kiihdytti Joni-Pekka Rajala ja kolmantena ajoi Raahen Ari Perkiömäki. Janne Kanervan lähtö ei onnistunut aivan nappiin, ja ajokki liukua ensimmäisessä kaarteessa ulos, josta Kanerva kuitenkin pääsi jatkamaan. Kanerva teki kuitenkin tarkkaa työtä liukkaalla radalla ja nousi sijan toisensa jälkeen ja nousi hätistelemään Rajalaa, jolle kakkospaikka olisi tiennyt mestaruutta. Kanerva onnistui lopulta yrityksessään ja nousi toiseksi. Kärjessä edennyt Karttunen piti paikkansa ja otti ensimmäisen SuperCar-luokan voittonsa. Toiseksi ajoi Kanerva ja kolmanneksi Rajala, joka otti mestaruuden. Neljänneksi ajoi Määttä, viidenneksi Silvo Viitanen ja kuudes oli Perkiömäki.

SRC:ssä Joni-Pekka Rajala oli varmistamassa mestaruuttaan, eikä mies taipunut paineen alla. Lähdöstä parhaiten kiihdytti pisteissä toisena ollut Peter Helenius, joka kuitenkin ajautui hieman leveäksi ensimmäisessä kaarteessa ja Rajala nousi sisältä kärkeen. Porilainen Rajala piti paikkansa maaliin saakka ja uusi suomenmestaruutensa. Toiseksi ajoi Osmo Lempinen ja kolmas oli Sami Kiskola.

Autokrossiluokan pistetilanne oli ennen Oulun kilpailua tasainen, eikä ratkaisua mestaruustaisteluun vielä saatu. Jukka Lassila oli koko päivän vauhdikkaalla päällä, ja jatkoi otteitaan finaalissa ottaen voiton. Toiseksi ajoi Toni Niemi ja kolmanneksi hallitseva mestari Jarno Kukkola.

SM-rallicrossin yhteydessä ajettavassa Crosskart-luokassa nuoret kuljettajat järjestivät hienon näytöksen. Kärkipaikasta nähtiin hienoa taistelua, joka päättyi lopulta siihen, että alkuerässä hurjasti kaatanut Valtteri Koski otti voiton. Toiseksi ajoi Jami Kalliomäki ja kolmas oli Joonas Juupajärvi.

Tuloksia:

SuperCar
1) Aki Karttunen
2) Janne Kanerva
3) Atro Määttä

SRC
1) Joni-Pekka Rajala
2) Osmo Lempinen
3) Sami Kiskola

Autokrossi
1) Jukka Lassila
2) Toni Niemi
3) Jarno Kukkola

Crosskart
1) Valtteri Koski
2) Jami Kalliomäki
3) Joonas Juupajärvi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste