Sadesäässä ajetuissa kahdessa ensimmäisessä Muhonen saalisti sijat 5. ja 11 ja viimeisessä kuivassa kelissä hän saapui maalilipulle seitsemänneksi nopeimpana. Laihan pistepussin seurauksena suomalaiskuskin kohtalona oli tipahtaa sarjan hopeasijalta viidenneksi kun ajamatta on vielä kaksi pitkää kilpailuviikonloppua.

Kosteassa kelissä ajetuissa aika-ajoissa Muhonen piti viidenneksi nopeinta vauhtia ja ensimmäisen kilpailun viidenneksi korkeimmat mestaruuspisteet lupasivat seuraavien lähtöjen palkintokorokesijoituksia. Aikaisemmin kilpailukaudella erinomaisia tuloksia sadesäässä ajanut jyväskyläläinen nosti toiseen lähtöön riskikynnystään jotta taistelu palkintokorokesijasta olisi mahdollista. Kuitenkin kolmannessa mutkassa kanssakilpailija aiheutti vaaratilanteen, jonka seurauksena vuoden 2011 Kartingin KF3-luokan SM-pronssimitalisti spinnasi ja tipahti sijalle 21. Valtavan yrityksen seurauksena hän onnistui lopulta nousemaan sijalle 11.

Kuivassa kelissä ajettuun kolmanteen kilpailulähtöön Muhonen starttasi neljännestä lähtöruudusta ja matka palkintokorokkeelle näytti hyvältä kunnes viimeisellä kierroksella kanssakilpailija kolautti kylkeen ja nuorukainen tipahti sijalle 7. Muhonen ei pidätellyt tunteitaan kanssakilpailijan virheelle.

– Kyllä toisen ja kolmannen kilpailun tapahtumat syövät miestä. Ei riitä, että itse kilpailee virheitä ja ennen kaikkea osumia kanssakilpailijoihin vältellen ja olisihan se mukavaa saada rehellisesti taistella paremmuudesta siten, että vastapelurit myös kunnioittaisivat kilpakumppaneitaan. Vaikka kilpailuni pilanneet kuljettajat saivat rangaistuksia töppäilyistään niin se on laiha lohtu koska tärkeitä mitalitaistelun pisteitä valui pahimpien kilpakumppaneideni taskuihin, Muhonen tilittää.

– Mestaruustaistolle on nyt virallisesti sanottu jäähyväiset ja kieltämättä hopeasijakin tuntuu nyt kaukaiselta unelmalta. Vaikka jaossa on vielä kuuden osakilpailun pisteet niin realistisesti pronssille saattaisi olla vielä mahdollisuuksia. Toivotaan, että kanssakilpailijat olisivat oppineet virheistään ja päästäisiin kunnolla ajamaan mies miestä vastaan, Muhonen pohtii.

Ranskan Formula F4 mestaruussarjan toiseksi viimeinen kilpailuviikonloppu ja sen kolme osakilpailua ajetaan lokakuun puolivälissä Etelä-Ranskan Lédenonin radalla.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste