Hyundai Motorsport jatkoi elokuussa testejä erittäin intensiivisellä aikataululla.
i20 WRC teki debyyttinsä asfaltilla Ranskassa sekä uusin versio sai ensikosketuksen
Suomen nopeisiin sorateihin.

Testikuljettajat Juho Hänninen ja Bryan Bouffier ajoivat reilun 10 päivän ajan testejä.
Asfaltilla kuljettajat jakoivat testivastuun, mutta Suomessa ajetuissa testeissä soraspesialisti
Juho Hänninen sai määräysvallan kotikentälleen.

Elokuun puolivälissä Ranskassa, Vosges’n alueella ajetuissa testeissä tulikasteensa sai
viimeisin versio asfaltille tarkoitetusta i20 WRC-autosta. Testien päätavoitteena oli saada
kokemusta ja kerätä tietoa haastavista asfalttiolosuhteista.

Tallipäällikkö Michel Nandan kommentoi: ”Ajoimme ensimmäistä kertaa 2014-versiolla
asfaltilla. Tavoitteenamme oli saada autolle perussäädöt valmiiksi näihin olosuhteisiin.
Ajoimme paljon kilometrejä ilman suuria ongelmia ja saimme arvokasta palautetta Juholta ja
Bryanilta. Tämän jälkeen voimme keskittyä hienosäätämään yksittäisiä komponentteja –
kaiken kaikkiaan, suoritimme erittäin onnistuneen debyytin asfaltilla.”

Bryan Bouffier kommentoi: ”Mielestäni tämä testi on antanut meille erittäin hyvän pohjan,
josta lähdemme edelleen kehittämään autoa. Vosges’n alueen tiet mahdollistivat meille
arvioida keskeisiä ja tärkeitä komponentteja autosta sekä oppia tuntemaan i20 WRC:n
ominaisuuksista asfaltilla. Olin erittäin tyytyväinen auton käyttäytymiseen nopeilla sekä
myös pomppuisilla osuuksilla. Tietenkin joudumme työskentelemään vielä joillakin osaalueilla,
mutta yleisesti ottaen auto tuntui hyvin tasapainoiselta sekä oli helppo käsitellä.”

Asfaltilta Hyundai Motorsport siirtyi testaamaan Suomeen tarkoituksenaan saada käsitys
nopeista sorateistä sekä erityislaatuisista hypyistä, joista juuri Suomen MM-ralli tunnetaan.
Kuuluisat hyppymme tekevät Suomesta yhden haastavimmista paikoista Rallin MM-sarjassa.

Suomessa ajetuissa testeissä i20 WRC:n ratin takana toimi jo maailmallakin mainetta ajanut
Juho Hänninen. Juho testasi Ranskan jälkeen uusia aerodynaamisia päivityksiä koriinsa
saanutta i20 WRC 2014-versiota.

Michel Nandan kommentoi: ”Ajoimme Suomessa 2014-versiosta tehdyllä evoluutiomallilla,
siinä oli muutamia eroja Ranskassa käytettyyn autoon. Suurimmat muutokset olivat auton
korin aerodynamiikassa ja testit keskittyivätkin löytämään auton ajettavuuteen hyvän
tasapainon. Halusimme varmistua, että kaikki tekemämme asiat toimivat hyvin kovissa
nopeuksissa sekä tietenkin erittäin vaativissa hypyissä.

Auto saavuttaa todella kovia nopeuksia hypyistä ajettaessa ja varsinkin auton laskeutuessa
alas on tärkeä tietää, miten kaikki suunnitellut komponentit ovat toimineet. Testasimme
erilaisia jousituksen sekä voimansiirron ratkaisuja ja tarkoitus oli löytää sieltä parhaat
säädöt ensi vuoden ralleihin.

Juho Hänninen kommentoi: ”Olin positiivisesti yllättynyt, miten i20 WRC käyttäytyi heti
ensimmäisellä kerralla. Kun ajetaan Suomen kaltaisilla teillä, ei koskaan voi tietää, mitä
odottaa. Joskus se voi olla hankalaa ja auton alustan kanssa joutuu tekemään paljon töitä.
Tällä kertaa meillä oli erittäin helppoa heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja teimme vain
pieniä muutoksia autoon.

Auto reagoi erittäin hyvin kaikkiin muutoksiin, joita teimme viiden testipäivän aikana.
Tuntui, että pystyin luottamaan autoon välittömästi ja tuo tunne vain vahvistui päivä
päivältä.

Loput testit on suunniteltu ajettavaksi kahden viikon välein. Hyundai Motorsportilla on
edessään kiireisin kehitysvaihe, ennen sen liittymistä ensi vuoden Rallin MM-sarjaan.

Michel Nandan kommentoi: ”Auton uusien ominaisuuksien parissa on vielä paljon tehtävää
niin jokaisessa testissä kuin myös tehtaalla, saadaksemme kaiken ajoissa valmiiksi.
Tiimi tekee loistavaa yhteistyötä ja kaikki tekevät varmasti parhaansa.”

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste