Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen avasivat kisan neljännellä sijalla, mutta jo toisella erikoiskokeella tuli eteen ongelmia.

– Aivan kisan alussa en saanut kunnon ajorytmiä päälle, mutta toinen pätkä lähti tulemaan mielestäni oikein hyvin. Sitten vaihteistosta särkyi nelosvaihde eikä kakkosvaihde meinannut mennä kunnolla päälle, kuljettaja kertasi.

– Vaihdekeppi jäi välillä jumiin ja sitten EK3:lla tuli vielä lisää murheita. Meillä ei ollut käytössä kuin kolme pienintä vaihdetta. Nopealla pätkällä jouduin ajamaan suoria osuuksia huudattamalla moottoria.

– Sen vuoksi öljynpainevalo alkoi vilkkua, jonka jälkeen oli pakko ajaa sivuun ja keskeyttää. Harmittaa tietenkin, kun emme pystyneet kasvattamaan pistesaldoamme eikä ehditty saamaan varmaa tietoa omasta vauhdista verrattuna luokan kokeneisiin kärkinimiin, Ruotsalainen jatkoi.

Lauhasta talvesta huolimatta Esa Ruotsalainen aikoo valmistautua huolellisesti seuraavaan SM-osakilpailuun ja nousta jälleen kärkisijoille.

SM-sarjan kolmas ja samalla talvikauden päättävä osakilpailu koittaa vajaan kahden viikon kuluttua, 8. maaliskuuta Joensuussa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste