alt

SM Vaakuna Ralli -nimeä kantaneessa kisassa ajettiin perjantaina yksi erikoiskoe, jossa Vuorisalo oli luokkansa kolmanneksi nopein reilut kahdeksan sekuntia pohja-ajasta jääneenä. Näistä asemista oli tarkoitus hyökätä kovalla ”attackilla” heti lauantaiaamusta asti, mutta toisin kävi.

– Keskeytys tuli kilpailun toisella erikoiskokeella. Ensin meiltä hajosi etupyörä terävästä kivestä ja sen jälkeen auton kääntyvyys oli aika heikko. Tämän jälkeen ajoimme vielä yhdessä mutkassa hieman leveäksi ja takapyörä osui johonkin, jonka jälkeen sekin tyhjeni ja vääntyi vinoon. Ajettiin pätkä kuitenkin maaliin asti, mutta vauriot olivat sen verran suuret, että kisan jatkaminen ei ollut mahdollista, kertasi Samuli.

– Kyllä keskeytys hetken harmitti, koska oltiin ”puskakellon” mukaan hyvässä vauhdissa pätkällä ja olisi ollut kiva vääntää poikien kanssa palkintosijoista, mutta tämä on sitä motorsporttia ja näitä tulee aina joskus, totesi nuorukainen.

Vaikka kilpailu jäikin lyhyeksi niin Samuli löysi silti ajostaan positiivisia asioita.

– Nyt ajamisessa oli taas vähän yritystä ja se tuntui hyvältä. Autokin vaikutti erittäin hyvältä ajaa, joten koitetaan Joensuussa sitten uudestaan!

SM3-luokan voittoon ajoi Joonas Lindroos ennen Henri Haapamäkeä, joka nousi toisen sijansa ansiosta luokan pistekärkeen. Kilpailun kolmas oli tulokaskauttaan SM-sarjassa ajava Teemu Suninen. Sarjan avausosakilpailun voittanut Vuorisalo on pistetilanteessa kolmantena Mikkelin keskeytyksestä huolimatta.

Rallin SM-sarja jatkuu maaliskuun 8. päivä Joensuussa ajettavalla Itärallilla.

SM3-luokan top5 pistetilanne 2/6 osakilpailun jälkeen:
1. Henri Haapamäki, SAU, 50,0p
2. Joonas Lindroos, ESRC, 38,5p
3. Samuli Vuorisalo, KySUA, 37,5p
4. Matias Kauppinen, SaaUA, 37,0p
5. Teemu Suninen, HyUA, 28,0p

SSV Rally Teamin kotisivut: www.samulivuorisalo.com

Kuva: Janne Pieviläinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste