Vaikka Kokkolan SM-rallisprintissä ajovuoron yleisen ja senioriluokkien
kesken jakanut Myllylä ja Koskelo kärsivät uuden auton ns. lapsen vioista,
olivat he silti tyytyväisiä testikilpailuunsa Future Cup asfalttisarjaa
silmällä pitäen. Lähes vuoden ajotauon jälkeen Koskelo täräytti
senioreiden toiseksi nopeinten kun Myllylän kohtalona oli kärsiä
kovavauhtinen spinni ja takaperän rikkoontuminen.

– Tiesimme, että auton myöhäsen valmistautumisen seurauksena saatamme
kohdata teknisiä murheita ja niinhän siinä sitten kävi.
Takaiskunvaimentajista tuli mehut ulos, vaihteiston siirtotanko vääntyi ja
lopuksi takaperä paukahti rikki. Onneksi pääsimme edes vähän ajamaan ja
näkemään mikä uuden auton vauhti on. Näihin teknisiin murheisiin nähden
testikilpailusta hopeinen palkintopokaali on tyydyttävä tulos, Koskelo
kertoo.

– Uuden auton rakentaminen alkoi yhdeksän kuukautta sitten ja nyt
ensimmäisen kilpailun jälkeen täytyy todeta, että kun ns. markan viat
saadaan pois niin meillä on erittäin kilpailukykyinen auto. Mika antoi
minulle vapaat kädet auton rakennuksen suhteen ja nyt esim. Mogul
Finlandin kanssa aloittama yhteistyö lupailee hyvää tulevaisuutta, Koskelo
jatkaa ja päättää, – Eivät ne uudet Formula 1 autotkaan toimineet
ensimmäisissä talvitesteissä, mutta sen jälkeen määrätietoisella työllä
yksi tiimi on tällä hetkellä ylitse muiden. Tämä on myös meidän
tavoitteemme.

Seuraavaksi Koskelo ja Myllylä mittaa uuden auton kilpailukykyä
Juhannuksena Pudasjärven Isolla-Syötteellä kisattavan Future Cup
asfalttisarjan kolmannessa ja neljännessä osakilpailussa. Nyt seuraavien
viikkojen aikana kaksikko keskittyy auton testi- ja kehitystyöhön.

Lopputulokset Kokkola SM-sprint 2014, Seniorit Top-5:
1. Kari Heinua, Skoda Octavia WRC, 1.49,56
2. Erkki Koskelo, Mitsubishi Lancer Evolution VI, +2,05sek
3. Matti Santti, Mitsubishi Lancer Evolution VI, +2,06sek
4. Tarmo Ollila, Ford Escort RS Cosworth, +4,02sek
5. Kari Roivainen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +4,82sek