Korhonen ja kartanlukija Marko Salminen tähtäävät FIA ERC 2WD -sarjan kärkisijoille viime vuodelta tutulla kalustolla, Autosport Technology -tiimin Citroen DS3 -autolla.

– Ralliauto on rakennettu täysin uusiksi edellisen rallin ulosajon jäljiltä. Vaikka tämä on käytännössä uusi auto, niin se on minulle tutuissa perussäädöissä asfaltilla, Korhonen kertoo.

– Auto valmistui vasta alkuviikolla, joten torstai-iltana pääsen vähän testaamaan sitä kisan treenipätkällä.

Britannian rallisarjan hallitseva mestari Korhonen on jo tottunut asfalttirallien vaatimuksiin, mutta ensimmäistä kertaa ajettavat kansainväliset rallikilpailut tarjoavat aina uudet haasteet.

– Keväällä ajoimme Ranskassa onnistuneen harjoitusrallin, jonka tiestö ja maisemat olivat hyvin samantyylistä kuin täällä. Varmasti siitä kokemuksesta on minulle hyötyä, Korhonen arvelee.

– Tavoitteena on mahtua kärkisijoille kaksivetoisten luokassa. Vastus on varmasti kova ja monet kuskit omaavat tästä rallista kokemusta menneiltä vuosilta. Lähdetään tarkasti liikkeelle ja katsotaan, millaiset voimasuhteet eri autojen ja kuskien välillä ovat.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste