Luokkavoittoon ajoi virolainen Ott Tänak, joka kilpailee Ketomaan tapaan Drive Dmack World Rally Teamin väreissä. Tulos oli tärkeä Dmackin rengastehtaalle, kun talli saavutti nyt kauden ensimmäisen voittonsa.

Voitto ja tässä tapauksessa kaksoisvoitto oli merkittävä asia tallille.

– Ei aivan puhtaasti voitu ajaa voitosta muutamien ongelmien takia, joten en nyt täysin tyytyväinen ole rallin jälkeen, Ketomaa myönsi.

– Tallille tämä tulos oli tärkeä, ja meille tehtiin kisan aikana selväksi, että hyviä sijoituksia ei saa riskeerata.

Tulos oli kuitenkin hyvä Ketomaalle, kun hän saavutti 18 MM-pistettä ja paransi asemiaan MM-kamppailussa nousten sarjassa viidenneltä sijalta kolmanneksi.

Mikkeliläisellä on nyt neljästä ajamastaan osakilpailusta kolme palkintosijoitusta sekä yksi nollakisa (Argentiina) teknisten ongelmien vuoksi.

WRC2-luokan kilpailijat saavat laskea seitsemästä ajetusta MM-rallistaan kuuden kisan pisteet hyväkseen.

Ketomaan loppukauden sarjaohjelmaan kuuluvat vielä Suomen, Australian ja Britannian MM-rallit.

Kuva: Dmack
Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste