Lyhyen kesätauon jälkeen Hyundai Shell World Rally Team jatkaa debyyttikauttaan rallin MM-sarjan nopeimmassa osakilpailussa, Neste Oil Rally Finlandissa. Takana on seitsemän MM-rallia, joista talli on ottanut jo kaksi palkintokorokesijaa. Hyundai i20 WRC:llä on myös johdettu MM-rallia sekä ylletty kuuteen pohja-aikaan.

Saksan Alzenaussa päämajaansa pitävä tiimi hankki tuoreimman palkintokorokesijansa Puolan rallissa, jossa se toi myös ensimmäisen kerran kaikki kolme Hyundai i20 WRC -autoaan maaliin.
Jyväskylään Hyundai Shell WRT starttaa niin ikään kolmen autokunnan voimin. Belgialaispari Thierry Neuville ja Nicolas Gilsoul lähtevät matkaan numerolla 7, Juho Hänninen yhdessä kartanlukijansa Tomi Tuomisen kanssa numerolla 8 sekä Uuden-Seelannin Hayden Paddon ja John Kennard numerolla 20.

Suomen MM-ralliin valmistautuminen ja testaaminen aloitettiin jo aiemmin tässä kuussa Jämsän seudulla, missä Neuville ja Hänninen jakoivat testijakson. Paddon puolestaan testasi Hyundai i20 WRC-ajokkiaan viime sunnuntaina.

Tallipäällikkö Michel Nandan kertoo: ”Tavoitteemme Suomen MM-rallissa, samoin kuin kaikkialla muuallakin, on kerätä mahdollisimman paljon dataa ja palautetta ja se tarkoittaa tietenkin, että haluamme aina saada kaikki tiimin autot maaliin. Meillä on erinomaiset kuljettajat, Thierry, Juho ja Hayden. Heillä kaikilla on kokemusta tästä kilpailusta ja taito ajaa kovavauhtisilla erikoiskokeilla. Juholle on tulossa kotiralli, joten hän tietää täsmälleen mitä menestys Suomessa vaatii. Thierry sijoittui viime vuonna toiseksi ja Hayden voitti N-ryhmän vuonna 2010.”

Hyundai Shell World Rally Teamin ykköspari, Neuville ja Gilsoul olivat palkintokorokkeella viime vuoden rallissa – vaikka he olivat Suomessa vasta toista kertaa.

Thierry Neuville: ”Odotan innolla Suomen kilpailua. Se on aivan omaa luokkaansa oleva tapahtuma, katsojia on paljon ja hypyt – ne ovat varmaan kauden huimimmat. Viime vuonna sijoituimme Nicolaksen kanssa toiseksi, vaikka olimme mukana vasta toista kertaa ja viime kuun hyvän Puolan sijoituksen innoittamana me todella toivomme, että kykenemme jatkamaan hyvää työskentelyä myös Suomessa. Tavoitteemme on sama kuin aina: teemme parhaamme tuodaksemme Hyundai i20 WRC:n maaliin ja autamme tiimiä jatkamaan auton kehitystyötä.”

Juuri 33 vuotta täyttäneellä Juho Hännisellä ja kartanlukija Tomi Tuomisella ovat kaikki eväät menestykseen kotirallissaan. Juho on voittanut luokkansa lukuisia kertoja (SWRC, PWRC ja N-ryhmä) ja kaksikko on tietenkin erityisen motivoitunut tulevasta kilpailusta.

Juho Hänninen: ”Moni ajattelee, että kotikilpailussa hartioillani olisi enemmän paineita, mutta olen urani aikana oppinut, että stressi ei ainakaan helpota ajamista. Päinvastoin, olen jopa motivoituneempi, koska tämä on kilpailu, jonka tunnen paljon paremmin kuin muut rallit. Ajoin ensimmäisen Jyväskylän 2006 ja minulla on aina ollut täällä hienoja kamppailuja. Olen myös saavuttanut joitakin erinomaisia tuloksia luokassani. Täällä pitää usein mennä uskomattoman kovaa, mutta se on todella hauskaa ja näillä erikoiskokeilla ajaminen on suuri nautinto. Vuosi sitten Thierry oli Jyväskylässä toinen ja ratkaisi tuloksella paikkansa Hyundailla. Meillä on nyt säädöiltään lähes identtiset autot eli jos Thierryä vastaan ajetaan vähän parempaa vauhtia niin aika korkeallahan sitä lopputuloksissa pitäisi olla.”

Kilpailtuaan Italiassa ja Puolassa – Hayden Paddon pääsee nyt kisaan, jonka hän tuntee varsin hyvin. Hänen kartanlukijalleen, John Kennardille, Suomi on myös kuin toinen kotimaa. Paitsi että Suomi on hänen viinimarkkinoidensa suurin vientimaa, on Suomi myös se maa, jossa hän viettää yhdessä Satu-ystävänsä kanssa ajat Euroopan WRC-kilpailujen välillä.

Hayden Paddon: ”Tästä tulee varmasti hyvä kilpailu. Ensimmäisen kerran tällä kaudella olemme kilpailussa, jonka tunnemme hyvin. Suomi on minulle ja Johnille lähes toinen kotimaa. Jotkin erikoiskokeet ovat varsin samankaltaisia kuin Uudessa-Seelannissa ja nautin nopeista erikoiskokeista. Kilpailu on luonnollisesti suuri haaste, kaikki kilpailijat ovat varsin nopeita ja molemmat, sekä vauhti että keskittymistaso ovat vaativia. Meidän näkökulmamme on, että haluamme jatkaa kehittymistämme Puolan rallista ja haluamme päästä yhä lähemmäksi kärkeä.”

Uudistunut Hyundai i20 WRC Jyväskylään

Uutena autovalmistajana rallin MM-sarjassa kilpailevalle Hyundaille sallitaan FIA:n sääntöjen mukaan keskellä kautta, kolme moottoriin ja viisi koriin kohdistuvaa ylimääräistä muutosta, eli niin sanottua jokeri-luokitusta. Hyundai esittelee ensimmäisen korttinsa uusista luokituksista Suomen MM-rallissa. Uudistuneilla autoilla ajavat Thierry Neuville ja Juho Hänninen.
Vajaan vuoden mittaisen kehitystyön jälkeen Hyundain i20 WRC on ylletty useissa ralleissa jo kärkitaisteluun mukaan. Kauden aikana auton jokainen osa-alue on kehittynyt ja autoa on rakennettu yhä nopeammaksi ja luotettavammaksi.

Hänninen sanoo, että Suomen MM-rallissa käyttöön otettavilla jokeri-luokituksilla talli jatkaa auton suorituskyvyn ja luotettavuuden kehittämistä. ”Lisäluokitukset ovat tärkeä osa WRC-auton kehitysprosessia. Koko tiimi on tyytyväinen siihen, mitä olemme lyhyessä ajassa jo saaneet aikaiseksi. Jyväskylässä otamme käyttöön uuden moottorilohkon sekä uudenlaiset etupyöränkotelot. Jousitukseen liittyvä jokeri-luokitus tulee käyttöön Saksan MM-rallissa.”

Suomen MM-ralli käynnistyy tulevana torstaina Jyväskylästä. Neljän kilpailupäivän aikana ajetaan kaikkiaan 26 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 360,94 km. Ralli päättyy sunnuntaina klo 15 Jyväskylään. Tämän vuoden reitti on sekoitus perinteisiä erikoiskokeita kuten Päijälä, Pihlajakoski, Jouhtikylä ja se sisältää myös ralliin kauan odotetun 2,2 km:n Harjun-erikoiskokeen, joka ajetaan Jyväskylän keskustassa torstaina ja perjantaina.

Marcus Grönholm voitti Hyundailla Neste Oil Ralli Helsinki Battlen rallilegendat

Aurinkoiseen Helsingin Hietalahteen kerääntyi viime lauantaina noin 20 000 rallin ystävää seuraamaan historian ensimmäistä Neste Oil Ralli Helsinki Battle –katuratakisaa, jossa suomalaiset rallilegendat haastoivat nykypäivän tähtikuskit. Rallilegendojen vauhdikkain oli 30 MM-sarjan voittoa ajanut Marcus Grönholm. Inkoolainen jätti taakseen menestyneet kollegansa Tommi Mäkisen, Juha Kankkusen ja Markku Alénin.

Rallihenkiset i10-mallit ensimmäistä kertaa Jyväskylässä

Hyundai ennakkoesittelee ralliyleisölle Jyväskylässä vasta elokuun lopulla lanseerattavat uudet i10-mallit. Lisäksi Hyundain ja Woikosken yhteisellä promootioalueella on esillä myös maailman ensimmäinen sarjatuotannossa valmistettava vetyauto Hyundai ix35 Fuel Cell.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste