Mikkeliläiselle tämä oli jo peräti viides kakkossija, joten osakilpailuvoitot ovat karttaneet häntä tämän kauden aikana. Rallin yleiskilpailussa hänen sijoituksensa oli 12.

Ketomaan ja kartanlukija Kaj Lindströmin palkintosija riitti kuitenkin varmistamaan jo tässä vaiheessa kautta Drive Dmack World Rally Teamille maailmanmestaruuden.

– Luokkavoittoon olisi ollut aivan mainiot mahdollisuudet, mutta se epäonninen kaato lauantai-iltana maksoi lähes kolme minuuttia ja tällä kertaa se vei voittosaumat. Sitä pettymystä lieventää se, että saimme varmistettua tiimien välisen mestaruuden. Se on merkittävä asia Dmackille, joka tuli mukaan rallin MM-sarjaan vuonna 2011. Hienoa työtä ollaan siis tehty tuoreessa tiimissä ja uusien renkaiden kanssa, Ketomaa kiitteli.

WRC2-luokan voittoon ajoi kokenut qatarilainen Nasser Al-Attiyah Ford Fiestan RRC-mallilla. Ketomaa jäi Ford Fiestan R5-autolla lopulta luokkavoittajalle 1.50,4 minuuttia.

Ketomaa nousi sarjapisteissä jaetulle toiselle sijalle ja vain kolmen MM-pisteen päähän italialaisesta Lorenzo Bertellistä (93-90). Ketomaasta viisi pistettä perässä oleva Al-Attiyah nousi voittonsa ansiosta suosikiksi mestaruustaistelussa, koska hänellä on vielä mahdollisuus kerätä pisteitä kahdesta osakilpailusta Ketomaan ja Bertellin yhtä vastaan.

– Tosi tasaista on pistetaulukossa ja mitä vaan voi vielä tapahtua. Oma tilanne kyllä nyt vähän vaikeutui, kun voittopisteet jäivät saamatta, mutta taistelu jatkuu, lupasi Ketomaa.

Jari Ketomaan sarjaohjelmaan kuuluu vielä Walesin MM-ralli marraskuussa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste