Pirellin Rallin erikoiskokeet ovat yhteispituudeltaan noin 150 km, ja vielä iltapäivälenkinkin pituus on 88 km, eli tavallisen SM-rallin verran.
”Kilpailijat joutuvat tekemään tällä reitillä kovasti töitä, paljon on korkeuseroja sekä jatkuvasti kääntyilevää tietä. Yhtä melko suoraa osuutta lukuun ottamatta kuntoa kysytään, ja vaikka tiet ovat ns. valtionteitä ja melko kovavauhtisia, ei kaksivetoisillakaan tule aika pitkäksi, sen verran tiet kääntyilevät”, paljastaa Virtanen.

Reittijohtaja Virtanen nimeää yhdeksi ratkaisupätkäksi lauantaina iltapäivän erikoiskokeen 6/9, joka on noin 25-kilometrinen, siellä on kallistettuja mutkia, alussa on ”ajettavampaa” tietä ja loppuosa sitten vähän pienempää.

Perjantai-iltana ajetaan vain yksi erikoiskoe. Kilpailijoilla on siis viimeinen mahdollisuus pistää auto iskuun pitkänlauantaipäivän kovaan koitokseen. Maaliin päästäkseen on osattava ajaa maltilla, mutta riittävän kovaa, jotta tulosta syntyy.

Pirelli Ralli alkaa perjantaina klo 18.01 ja jatkuu lauantaina klo 8.00. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan maaliin stadionalueelle lauantaina 27.9. noin klo 18:n jälkeen.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste