– Ykkönen ja kakkonen tultiin ihan kieli keskellä suuta. Paikoitellen oli mustaa jäätä ja tosi liukasta, kertoo EM-sarjan pistejohdossa oleva Lappi. Rallin toinen erikoiskoe jouduttiin ajamaan suunniteltua lyhempänä runsaan lumen takia.
Torstain päättävälle kolmannelle erikoiskokeelle Lappi ja kartanlukija Janne Ferm ajoivat pohja-ajan.
– Kolmosella sitten vähän nostettiin vauhtia kun ajaminen tuntui hyvältä. Taktiikka on toiminut ja tästä on hyvät asemat jatkaa huomenna, päättää Skoda Fabia Super2000 autolla ajava Lappi.
Rallin johdossa ajaa Lapin tallikaveri Sepp Wiegand, jota Lappi on 4,4 sekuntia perässä. Wiegand on EM-sarjassa toisena heti Lapin jälkeen, joten tilanne on mielenkiintoinen myös sarjaa ajatellen. EM-sarjassa kolmantena oleva puolalainen Kajetan Kajetanowicz on seitsemäntenä ja mestaruustaistossa myös mukana oleva irlantilainen Craig Breen vasta 20.
Sveitsin osakilpailu, Rallye International du Valais, sisältää 19 asfaltilla ajettavaa erikoiskoetta yhteismitaltaan 260 kilometriä Sionin kaupungin ympäristössä. Perjantaina ja lauantaina ajetaan molempina päivinä kahdeksan erikoiskoetta. Maaliin miehistöt saapuvat lauantaina alkuillasta.
Rallye du Valais tilanne 3/19:
1. Sepp Wiegand (DEU) Skoda Fabia S2000 15:55.1
2. Esapekka Lappi (FIN) Skoda Fabia S2000 + 4.4
3. Kevin Abbring (NLD) Peugeot 208T16 R5 + 6.3
4. Olivier Burri (CHE) Ford Fiesta R5 + 13.1
5. Jonathan Hirschi (CHE) Peugeot 208T16 R5 + 17.4
…
7. Kajetan Kajetanowicz (POL) Ford Fiesta R5 + 18.0
…
20. Craig Breen (IRL) Peugoet 208T16 R5 + 1:17.0
Täydelliset tulokset: http://www.fiaerc.com/events/live/id/24
Kuva: A. Lavadinho